Kulkuneuvot

Ensi alkuun kätköille pääsi jalkapelillä, sitten pyöräillen. En vieläkään ole harrastuksessa erityisen ansioitunut, mutta sen verran on tullut löytöjä, että jos mielii kätkölle, täytyy jo lähteä pyöräilymatkaa pidemmälle.

Polkupyöränihän on mallia mummo ja oikein mainio kaupunkikäytössä, mutta ei sillä tule mieleenkään lähteä hinkkaamaan yli kahdenkympin lenkkiä, saati poistua pyörätieltä minnekään poluille. Eittämättömänä etuna voidaan kuitenkin pitää mummomallille tyypillistä tankoon kiinnitettyä ostoskoria, jossa kulkeavat juomapullo, ostokset, geovälineet, kaikenvaratakit ym. tarvikkeet. Kesällä, kun on aikaa, pyöräily on edelleen ihan hyvä valinta. Aina ei vain ole koko päivää aikaa.

Maastopyörän vuokraus voisi tuoda harrastukseen ihan uuden ulottuvuuden. Toistaiseksi olen sitä vain kaihoisasti miettinyt Joensuun seudun trailitarjontaa ihastellessani. Toteutus odottaa huimuuskohtausta ja luultavasti edellyttää jonkinlaista perehdytystä, etten päädy saman tien ortopedin pöydälle.

Bensaa suonissa

Auto on oivallinen väline sekä yksin että seuran kanssa kätköilyyn. Autokyydillä jaksaa kuljetella enemmänkin rojua mukanaan, ilmastointi tai lämmitys helpottaa oloa ja matka taittuu tarvittaessa vauhdilla. Heikkoutena voidaan pitää ilmastovaikutuksia ja jossain määrin myös polkupyörään verrattuna suurehkoja perustamis- ja ylläpitämiskuluja.

Yksin kätköillessä myös auton nopeudesta tulee haitta. Kun gepsi piipittää, täytyy jo olla haukkana kaartamassa tien sivuun, tai ohi meni. Yleensä etenenkin siten, että lasken risteyksiä ja välillä pysähdyn linja-autopysäkille tarkistamaan, missä mennään. Pysäkillehän voi täällä ettäänperillä huoletta pysäköidä myös kätkön noudon ajaksi, kun ei ole pelkoa, että julkinen liikenne sitä tarvitsisi.

Hurjimpina päivinäni olen kokeillut myös moottoripyöräilyn ja kätköilyn yhdistämistä. Ei voi suositella.

Gepsin seuraaminen on yhtä helvettiä, jos sen joutuu joka pysäkillä kaivelemaan ajotakin taskusta tai sivulaukusta – ensin tietysti revitään hanskat kädestä, että gepsi ylipäänsä pysyy otteessa, ja sitten naattien tarkistuksen jälkeen on koetettava sulloa sormet takaisin hikisiin käsineisiin ja varret hihoihin ja sitten onkin jo kohta taas pysähdyttävä ja sama ralli alkaa alusta.

Ajovarusteet taas soveltuvat ja eivät sovellu kätköilyyn. Polvi- ja kyynärsuojia ja hanskoja arvostaa kontatessa ja nahkasaappaita ja -housuja kyisillä kivikoilla liikkuessa. Toisaalta varusteet painavat jokusen kilon, ovat kankeat ja jokseenkin äkkiä myös kiusallisen lämpimät, ja se himskatin kypäräkin pitää viritellä pyörään kiinni ellei halua ohikulkijoiden soittavan valkotakkisia paikalle.

Vesillekin pitäisi päästä

T5-kätköjen noutamisen esteenä on ollut varojen puute: ei ole venettä. Eikä kanoottia eikä kajakkia. Soututaito kyllä on ja kohta myös diplomimelojan pätevyys, kunhan päästään toukokuuhun asti ja vuosikausia suunnittelemani melontakurssille osallistuminen viimein toteutuu.

Vesien valloitus gps-laitteen kanssa on siis vielä kokeilematta. Ounastelen pieniä käynnistysvaikeuksia siinäkin. Olisikohan hyvä idea ostaa jonkinlainen kellukepussi gepsille ja puhelimelle?

Mainokset

Näkemyksiä, osa 1

Geokätköilyssä vuosi 2017 oli minulla hiljaista aikaa. Jopa niin hiljaista, että kun viimein sain sovittua georeissun, valmistautuminen meni ihan hulinaksi: vielä vartti ennen lähtöä latasin tuskanhiki otsalla kätköjä naattilaitteeseen, etsin kännykän varavirtalähdettä ja teroitin lyijykyniä. Yllättävän monta asiaa muistettavana eto harrastuksessa.

Näkemyksiä Lykynlammen tienoilla

Tällä kertaa retken teemana olivat multit. Teema valittiin pikemminkin pysäköintiteknisten syiden kuin erityisen kiinnostuksen perusteella: minnekään tienposkeen ei huvita parkata autoa ojaan aurattavaksi, mutta aamuyhdeksältä sen saa vielä hyvään parkkiin Lykynlammelle, järkeilimme leonoirin kanssa. Päätimme siis käydä piakosin multiputken kimppuun.

Näkemyksiä -kätköjen kuvauksissa ei ollut mitään vinkkiä siitä, mitä tuleman pitää, vain piakosin taidetta, mitä sinällään ihan mieluusti katselee enemmänkin. Tekijän mystit saivat epäilemään jotain koukkuja, mutta toisaalta kenttämysteeriattribuutin puuttuminen rohkaisi yrittämään. Myöskään loggauksissa ei ollut ininää erityisistä vaikeuksista tai hoksottimien terävyysvaatimuksista.

Lumikengät ruinattiin lainaan tuttavilta, eväät tehtiin tahoillamme ja kahvitus hoidettiin totutulla ”tuon maidon, tuo sinä kahvi” -työnjaolla. Omat mukit mukaan!

Hyvin alkaa

Ensimmäisenä haimme Voiko sen syödä -multin. Ensimmäisellä pisteellä meni jonkin aikaa, kun ei ollut ihan selvyyttä, mitä haetaan. Seuraavilla kätköillä jo tiesi, millaista kohdetta kannattaa silmillä hakea, mikä aina helpottaa etsintää. Aivan normaali multitoteutus sieltä löytyi ja ei riemulla rajaa, kun pitkästä aikaa saa riipustaa nimimerkin lokikirjaan.

Loputkin kätköt löytyivät helposti, kunhan ensin päästiin nollapisteelle, mutta tällä reissulla perille pääsy teetti kyllä melkoisesti töitä. Lunta on satanut pari viikkoa valtaisalla innolla ja koko Pohjois-Karjala on kuorrutettu paksulla kerroksella lunta.

Edeltävä vuorokausi vietettiin plussan puolella, mikä auttoi sen verran, ettei tarvinnut pelätä tonnin tykkypommin rysähdystä niskaan. Kätköilijöiden FB-ryhmässä huhuttu susilauma joko naureskeli partaansa jossain syrjemmällä tai jäi meiltä vain huomaamatta siinä hangessa nujutessa. Maisemiakaan ei juuri joutanut katselemaan, ettei kompastuisi.

Aikataulutarkistuksesta suunnanmuutokseen

Alkuperäisenä suunnitelmana oli kiertää kaikki neljätoista multia, mutta jo neljännen jälkeen oli selvää, että vähintään puolet on jätettävä toiseen kertaan. Päivänvaloa on Joensuun korkeudella tähän aikaan vuodesta muutama tunti ja eteneminen Lykynlammen maastossa hidasta ja hikistä – saa könytä jyrkkien harjujen yli melkein metrisessä hangessa.

Siirtyminen Köydenvedosta Ryhmittymiin oli kauniisti sanottuna intensiivinen elämys, mutta tulipahan tehtyä. Harjulta toiselle rymyttiin ensin jyrkkää alamäkeä ja sitten jyrkkää ylämäkeä. Puitakin oli siunautunut kiusaksi asti ja kun rinteillä kikkaillaan, välillä tulee rosvosektori ja kulkija humahtaa näkymättömään monttuun.

Paluumatkan maasto osoittautui onneksi helpompikulkuiseksi kuin siihen asti kuljettu reitti, ja kun Ryhmittymillä pidetyn lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa, kulku nopeutui pikkuisen.

Märät lapaset, märkä pipo ja kolmen tunnin puurtamisen jälkeen myös märät sukat alkoivat aiheuttaa pientä epämukavuutta. Kestävyysvoimailuun tottumaton ruhokin alkoi vastustella etenemistä viimeiselle purkille pinnistellessä. Viimeinen nykäisy metsästä parkkipaikalle oli koko reissun helppokulkuisinta pätkää, lähellä urheilukeskusta kun oltiin, ja autolle päästiin lopulta päivänvalon aikaan.

Urheilukellon mukaan kiersimme noin neljän kilometrin lenkin neljässä tunnissa ja päivän aktiivisuustavoitteesta suoritimme hieman yli 300 %. Kyllä tämä kuntoilusta käy.

Kiilopään mega 2017

Jostain syystä tuli pakottava tarve hankkiutua Kiilopäälle megaan. En varsinaisesti perusta suurista ihmisjoukoista ja miiteissä käyminenkin on harventunut viimeisen vuoden aikana – tai no, oikeastaan loppunut kokonaan.

Kiilopää kuitenkin houkutteli paikkana. Näin pohjoisessa olen viimeksi käynyt muutama vuosikymmentä sitten pienen Corollan takapenkillä. Muistoiksi jäivät Kaunispäältä ostettu kesähattu ja joitakin valokuvia matkan kohokohdista: poroja tiellä, liukumäki leirintäalueella, Hammerfestin viimeinen jyrkänne.

Kuljetus, majoitus, innostus

Varmistin selustani jo syksyllä varaamalla tunturihotellista huoneen. Kevään mittaan kuitenkin aukeni mahdollisuus yhdistää kyytejä ja majoituksia leonoirin kanssa, ja matkaan lähdettiinkin moottoripyörän sijasta kotilolla, mikä oli onnellista sillä kevät ja alkukesä olivat todella koleita. Koska kotilon mukana saimme kärsivällisen kuljettajan, matkan varrella vihertää nyt melkein jokaisessa kunnassa.

Kesken kiivaimman kätkölistojen teon, vain muutamaa päivää ennen lähtöä, leonoir bongasi kohtalokkaan Gigamegamättö-relaation (GC6V6Z9). Muun elämän aikataulut menivät samoin tein uusiksi ja alkoi järjetön sana-arvonta, joka jatkui aamukahvipöydässä, työpaikan lounastunnilla, illalla kotona, matkalla Rovaniemelle, matkalla Kiilopäälle ja vielä Kiilopäälläkin myöhään iltaan saakka. – Relaatioita olemme hyvästä syystä koettaneet vältellä sen jälkeen kun ensimmäinen porukalla ratkottu vei yöunetkin. Se on muuten edelleen noutamatta.

Kätkön tekijälle piti hätäpäissään viestittää siinä vaiheessa kun puuttui enää kolme sanaa, ja viimeisen ruudun täytyttyä paiskauduimme vielä Laanilaan yökätköille adrenaliinipiikin siivittäminä. Voitto!

Kuinka massa haihtuu tunturiin

Megaan menimme järjestäjien suosituksesta yhteiskuljetuksella. Olin lupautunut päivystämään labrakätköillä, mikä osoittautui odottamattoman helpoksi: kiersin labrat, minkä olisin tehnyt joka tapauksessa, ja katsoin, että kaikki toimii. Ns. talkootyö tuli siis tehtyä jopa hävettävän vaivattomasti.

Pelättyä tungosta ei Kiilopäällä päässyt syntymään. Bussilastillinen kätköilijöitä hajautui nopeasti isolle piha-alueelle, labroja kiertämään ja tunturiin. Kiilopään huipulle suuntasimme itsekin heti, kun labravuoro oli ohi. Alkuiltapäivä osoittautui hyväksi valinnaksi: oman pienen seurueen lisäksi tunturin laella oli vain pari muuta ihmistä. Kahvitauko, tovi valokuvien räiskimistä, ja sitten takaisin porrasharjoituksiin.

siulaaSää oli tämänkesäiseksi suorastaan lämmin, vaikka vain viikko sitten Kiilopään webkamerassa vielä näkyi hankea. Loppupäivä meni Siula-kätköjä kierrellessä. Kiireetön taapertelu poluilla teki hyvää ja kieltämättä kartutti kätkökertymääkin varsin mukavasti. Kiilopään huiputuksen jälkeen jalat olisivat kuitenkin kaivanneet paitsi palautumista, myös venyttelyä; juoksuharrastukseen tuli tämän reissun jälkeen viikon tauko. Kannatti siitäkin huolimatta.

Välimatkan päästä

Mega oli kuljetun matkan, maisemien ja elämysten sekä kieltämättä myös megaa edeltäneen tiukan työrupeaman ansiosta melko tyhjentävä elämys. Kätköilykipinää jäi ja Porvoon cache con oli jo puolivakavassa harkinnassa, ennen kuin järki kotiutui. Porvoon reissun sijaan olen sittemmin pyörinyt lähiseutujen kätköillä, mistä ehkä tuonnempana lisää.

En tiedä, mikä megaan vetää. Ehkä se on enemmänkin itse ajatus kuin sen toteutus: haluaa osallistua johonkin harrastusta juhlistaakseen, vaikkei oikeastaan halua viipyä siellä kovin pitkään. Nimi kirjaan, vähän tunnelman haistelua ja kohta jo liikkeelle kohti uusia kätköjä. Luultavasti megojen suurin anti minulle on se, että saan luuni raahattua käymättömiin paikkoihin. Niitähän vielä riittää.

Suomi100-trailin aloitus

Liperin Ylämyllylle on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden riemuksi ilmestynyt Suomi100-aiheinen traili (tästä se lähtee: GC6H56B Suomi 100 #1 – Ilmoitusasia). Koska toukokuun teemana on aivojen tuuletus, läksimme leonoirin kanssa kiertämään.

Poikkeuksellisesti liikkeelle lähdettiin maanantaina, joka oli molemmilla lomapäivä. Yleensä löydän eniten kätköjä toukokuussa ja sunnuntaina.

Nopeita noutoja, kylmiä kelejä

Kätköt #1 – #10 sijoittuvat Matkalammentien varteen. Soratie on kapea, mutta hyväkuntoinen, ja ohituspaikat ovat sen verran reilun kokoisia että niille kehtasi vähäksi aikaa jopa pysäköidä.

Kyllä, nyt lähdettiin autolla. Kerrankin. Taivas uhitteli sateella, lämmintä ei riittänyt ihan +10 asti, ja tuulikin jaksoi puhaltaa kiitettävästi. Villapaita ja pitkät kalsarit eivät olleet yhtään liikaa.

Puolimatkassa Matkalammentietä onneksi löytyi sopiva kolo, johon geobiili jäi pidemmäksi aikaa, ja jalkauduimme hyytävän kylmään toukokuuhun. Sen verran mäkeä oli matkan varrella, että liikkeellä pysyessään tarkeni, mutta viipyilemään ei voinut jäädä. Nopeasti noudettavia, hyvin hoidettuja purkkeja napsittiin kuin puolukoita, ja sitten eteenpäin.

Ylämyllyllä oli myös hakemattomia myssejä, jotka kävimme kaivelemassa #10:n jälkeen ennen trailille palaamista. Moni menneiden vuosien aikana ratkaistu on jo ehtinyt poistua keskuudestamme noutamattomana, mikä suuresti harmittaa, ja kesän yhtenä tavoitteena onkin saada listat putsattua. Edelleen jäi joitakin pidemmän patikan takana olevia odottamaan aikaa parempaa. Niille mahdollisesti päästään kesän toisen teeman, trailien, myötä.

Aina ei haasteena ole liian tiheä metsä…

suomi100-touko

Suomi100-kätköistä saimme haettua vielä numerot #43 ja #45 – #48. Moottorisahan iloinen laulu viritti jo odotukset mollisäveliin kätköä #45 lähestyttäessä, mutta sepä löytyikin oikeastaan harvinaisen helposti, kun mahdollisten kätköpaikkojen määrää oli niin sanoakseni karsittu kovalla kädellä.

Kätkö #44 sen sijaan oli vastikään joutunut metsänhoidollisten toimien kohteeksi ja kätköpuu luultavasti pötkötti jossain pinossa odottelemassa kuljetusta. Tarkistuksessa huomattiin, että se oli nostettu väliaikaisesti hyllylle sen jälkeen kun olin tallentanut listan. Liian aikaisen ennakkovalmistautumisen kääntöpuolia.

Päivän denari

Miltei saman kohtalon oli kokenut kutkuttavan mystinen LVI-hommia (GC4TB9H), jota kyllä urhoollisesti yritimme ratkaista pitkän tovin. Kohde oli tallella, mutta vähän kolhittuna se törötti oksakasan keskellä ja suoranaiselta ihmeeltä tuntui, ettei ollut lähtenyt moton mukana maailmalle.

Koputtelu, tuumailu, tökkiminen sekä erilaiset kokeilut magneeteilla ja henkien manaamisella eivät tuottaneet toivottua tulosta. Hyviä teorioita kehiteltiin mutta oikeaa ei löydetty. Denari oli siis otettava.

Aivan tavatontahan ei ole, että kenttämysteeri jää meiltä selvittämättä, joten suoraan ei kehdannut huoltopyyntöä täräyttää, mutta sen verran jäi kaivelemaan, että illalla viestittelin kätkön tekijälle tilanteesta. Vastaus tulikin nopeasti ja kätkö lehahti hyllylle odottamaan huoltoa. Tänne palaamme siis seuraavan trailipätkän aluksi.

Traililla on 50 kätköä, joista pari näyttää olevan myssejä, joten kyllä tässä puuhaa riittää vielä loppukesäksi. Mutta aloitettu on.

Kevätriemua Patvinsuolla 20.5.2017

Suomen luonnon päivä herätti talviuniltaan myös geokätköilijä Ipasan. Syksy meni ihan muissa askareissa eikä kätköille lähteminen oikein innostanut myöskään Pohjois-Karjalassa pitkälti toukokuulle jatkuneen talven aikana.

Termisen kevään alkamista läksin juhlistamaan Patvinsuon kansallispuistoon. Villiinny keväästä -teemainen tapahtuma järjestettiin Suomun luontotuvalla, jossa oli mm. mahdollisuus koeajaa moottorikäyttöinen maastopyörä tai fatbike. Panostin kuitenkin ympäristöön tutustumiseen jalkapelillä, olinhan ensimmäistä kertaa paikan päällä. Pieni lahjatavarapuoti ja näyttely oli nopeasti katsottu, ja sitten tuli nälkä.

Lakkapolulla suo tutuksi

P-pitkosSuomulla särvittiin kahvit ja syötiin ensimmäinen erä eväistä vielä jääpeitteisen Suomunjärven rannalla ennen parituntista, tietopainotteista opastettua suokävelyä. Tapahtumainfoon tutustuminen kannatti jälleen: kumikengät, joita suositeltiin, olivat Lakkapolulla todella tarpeen. Patvinsuon nevoilta lumipeite oli sulanut vasta pari päivää sitten sateiden myötä, ja pitkospuilla saimme aika ajoin kahlata nilkkoja myöten vedessä. En ollut tiennytkään, että suolla voi virrata vesi jokena – mehtäsuomalainen oppi uutta.

Vahingossa kätkölle

Opastetun retken jälkeen mieli paloi vielä reippailemaan semminkin kun tietopainotteinen suoretki tarkoitti verkkaista etenemisvauhtia. Päätimme pistäytyä vielä lintutornilla. Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille kertyy matkaa 3-4 kilometriä suuntaansa, ja parkkipaikan kyljessä sijaitsevat sopivasti sekä kenttäkeittiö että saniteettitilat elikkäs ulkohuussi. Hyiseksi äityneessä tuulessa mutustelin viimeiset eväät ja siunasin näkemääni vaivaa litran vesipönikän raahaamisessa.

Pitkospuita pistellessä alkoi mukavasti jo tulla lämmin ja aivot raksuttivat laiskasti tyhjäkäynnillä, kunnes jotain kovin tutun oloista osui silmiini. Tuohan näyttää ihan… voisiko se olla…

P-loggaus

Kuva: Emma Hahl

Harvoin löytää kätköä etsimättä. Minunhan ei pitänyt tällä retkellä kätköillä ensinkään, sillä olin jästiseurassa liikkeellä ja ymmärrän varsin, ettei kaikkia aina huvita penkoa lahopuita ja pitkospuiden alusia. Reitti kuitenkin läväytti nyt pöydälle sellaisen tarjouksen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Loikka pitkospuilta suon puolelle ja loggaus on tosiasia!

Syrjähypystä virkistyneenä aivot alkoivat palata kesälomalta takaisin töihin ja ehdottivat, että tarkistaisin, mahtaako kyseessä olla yksittäinen purkki vai peräti trailin osa.

Trailihan se! Ihanan houkutteleva jono Patvinsuon tunnuseläimen, karhun, mukaan nimettyjä kätköjä. Muutaman kerkesin noukkia ennen lintutornia ja viimeisen vielä autolle palattua ihan parkkipaikan lähistöltä.

Odottamaton geoelämys kruunasi luonnon päivän ohjelman. Onneksi Patvinsuolle jäi vielä monta noutamatonta kätköä. On hyvä syy palata tänne takaisin. Suomun luontotuvalla voi myös yöpyä ja saunoa – rohkenisiko jopa yön yli viipyä?

Romppalasta Uimaharjuun

Geokärryn tankki täyteen ja startti kotipihasta klo 8. Matkan varrelta leonoir ja outitee kyytiin ja keula kohti pohjoista. Tavoitteena hujauttaa Romppalasta Uimaharjuun vievä tie ja poimia sen varrelta ja seutukunnalta nelisenkymmentä kätköä.

Reissua on tietenkin valmisteltu huolellisesti jo useita viikkoja. Tiimi on koottu, suljettu FB-ryhmä perustettu, mystejä ratkaistu, kätkökartta tulostettu, suunniteltu eväät ja varusteet ja aikataulu. Reitin varrella ei juuri ole ruoka- tai huoltopaikkoja, joten realistit valmistautuivat myös puskareissuihin.

Kuntoiluksi menee

Kohtuuhaastavia mystejä reitillä on riittävästi tuomaan tikkuja kynsien alle, ja kun eivät maastotkaan helppokulkuisimmasta päästä ole, saatiin hymynaamojen eteen vääntää tosissaan. Kotoa kotiin kertyi minulla kilometrejä noin 150 ja tunteja kymmenen pintaan.

Etukäteen katsottiin, että yli kolmosen ei terraimissa mennä, joten tikarappuset ym. järeämmät varusteet jätettiin kotiin. T3 tarkoittaa kuitenkin jo pientä pinnistelyä, tämän reissun kätköillä mm. kiipeilyä kallioiden ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Jyrkkiä mäkiä ja polutonta metsää osui eteen parillakin rastilla. Outiteen kuntoilukoje laski meille 14 km kävelyä ja 19 kerroksen nousun.

Villiä luontoakin viuhahti tien yli; myöhemmin varmistui, että kyllä se ahma oli eikä supikoira. Isompia eläimiä ei sentään nähty, vaikka korvessa niitäkin varmasti liikkui.

10_19_2016-7_51_14-pmPäivän helmi

Suuri osa kätköistä löytyi helpohkosti, kunhan ensin päästiin nollapisteelle asti. Ehdottomasti eniten töitä teetti ja ruhtinaallisimmin palkitsi multi My name is Kätköilijä, Geo Kätköilijä (GC2WJHC), joka on kerännyt tähän mennessä 50 favoa aivan syystä. Valitettavasti kätkön huippusalainen luonne estää minua kuvailemasta sen etsintää tämän enempää, mutta siteeraan itseäni loggauksesta: ”Favo, aplodit, ilotulitus ja oma liputuspäivä annetaan tälle kätkölle.”

Jästejä!

Herajärven retkeilyreitti -kätkölle kurvatessa luulin meillä olevan huonoa onnea, kun parkkipaikalla kökötti auto. Pysäköityämme autosta kömpi ihminen, joka kertoi, että pahempaa oli luvassa: olimme Vaarojen maratonin reitillä ja paikalle odoteltiin kärkijoukkoja. Suunniteltu kahvitauko siirtyi saman tien hieman tuonnemmaksi ja sukelsimme jästistä huolimatta kätkön perään, ennen kuin yleisöä saapuisi enemmänkin.

Mystiosasto tuottaa päänvaivaa

Antoisinta ja toisaalta hankalinta oli mystien ratkaiseminen. Alueella on peräti omintakeisia mysteerikätköjä, joiden ratkaisuun piti poikkeuksellisesti jo pyytää tuuppausta tekijöiltä. Yleensä emme ole tohtineet ronkua lisävihjeitä, mutta kun tänne asti lähdettiin, niin liikaa olisi kirvellyt jättää sikseen.

Takavuosien tuskaisista venäjän opinnoista oli pitkästä aikaa hyötyä sukututkimusmystien parissa (GC5PGAB, GC5PGAG, GC6BAK7). Kissanviikset (GC5HDGZ) ja Kutsukaa Tohtori! (GC5Y985) vaativat oivallusta, joka tällä kertaa oli jälkimmäisen kohdalla vähän tiukassa – kunnialaukaukset kanuunalla leonoirille, jolla ensin välähti – ja Morseatusta (GC51AP9) olisi vaatinut vielä hieman enemmän kehittelyä ennen salaliittoteorioiden tielle lähtemistä. Tekijän vinkin jälkeen huomasimme, että oikeilla jäljillä jo nuuskittiin, mutta ei ymmärretty, mitä oli löydetty. Ensi kerralla viisaampana tällaisten kimppuun.

Reissusta jäi reppuun joitakin uusia niksejä ja paljon hyviä muistoja. Jälleen kerran antoisa päivä huitsin nevanderissa. Näitä lisää!

Paikoillanne, valmiinanne… kohta lähtee

Romppalasta Uimaharjuun kulkee tie, jonka varrelle on perustettu melkoinen määrä kätköjä. Jos en pysähdy kertaakaan, kierrän lenkin parissa tunnissa. Aikaa on varattu kymmenen tuntia.

Ennen kuin päästään siihen, että avain kiertyy virtalukossa, on reissun suunnitteluun kulutettu jo useita tunteja. Mystejä on ratkaistu yhdessä ja erikseen. On tutkittu karttoja, kätkökuvauksia ja erityisesti terraimia – tarvitaanko tikkaat? Entäs kumpparit? Sveitsiläinen linkkari?

Viimeistä mystiä varten piti jo kysellä tuuppausta tekijältä. Vielä on toinen, sarjaan kuulumaton, ihan siinä hilkulla, ratkeaako, vai tarvitaanko apuja.

Toiseksi viimeinen pocket query on jo tulilla. Enää sovitaan eväistä ja pakataan reput. Lauantaina, jos ei taivas putoa, päästään asiaan.