Kulkuneuvot

Ensi alkuun kätköille pääsi jalkapelillä, sitten pyöräillen. En vieläkään ole harrastuksessa erityisen ansioitunut, mutta sen verran on tullut löytöjä, että jos mielii kätkölle, täytyy jo lähteä pyöräilymatkaa pidemmälle.

Polkupyöränihän on mallia mummo ja oikein mainio kaupunkikäytössä, mutta ei sillä tule mieleenkään lähteä hinkkaamaan yli kahdenkympin lenkkiä, saati poistua pyörätieltä minnekään poluille. Eittämättömänä etuna voidaan kuitenkin pitää mummomallille tyypillistä tankoon kiinnitettyä ostoskoria, jossa kulkeavat juomapullo, ostokset, geovälineet, kaikenvaratakit ym. tarvikkeet. Kesällä, kun on aikaa, pyöräily on edelleen ihan hyvä valinta. Aina ei vain ole koko päivää aikaa.

Maastopyörän vuokraus voisi tuoda harrastukseen ihan uuden ulottuvuuden. Toistaiseksi olen sitä vain kaihoisasti miettinyt Joensuun seudun trailitarjontaa ihastellessani. Toteutus odottaa huimuuskohtausta ja luultavasti edellyttää jonkinlaista perehdytystä, etten päädy saman tien ortopedin pöydälle.

Bensaa suonissa

Auto on oivallinen väline sekä yksin että seuran kanssa kätköilyyn. Autokyydillä jaksaa kuljetella enemmänkin rojua mukanaan, ilmastointi tai lämmitys helpottaa oloa ja matka taittuu tarvittaessa vauhdilla. Heikkoutena voidaan pitää ilmastovaikutuksia ja jossain määrin myös polkupyörään verrattuna suurehkoja perustamis- ja ylläpitämiskuluja.

Yksin kätköillessä myös auton nopeudesta tulee haitta. Kun gepsi piipittää, täytyy jo olla haukkana kaartamassa tien sivuun, tai ohi meni. Yleensä etenenkin siten, että lasken risteyksiä ja välillä pysähdyn linja-autopysäkille tarkistamaan, missä mennään. Pysäkillehän voi täällä ettäänperillä huoletta pysäköidä myös kätkön noudon ajaksi, kun ei ole pelkoa, että julkinen liikenne sitä tarvitsisi.

Hurjimpina päivinäni olen kokeillut myös moottoripyöräilyn ja kätköilyn yhdistämistä. Ei voi suositella.

Gepsin seuraaminen on yhtä helvettiä, jos sen joutuu joka pysäkillä kaivelemaan ajotakin taskusta tai sivulaukusta – ensin tietysti revitään hanskat kädestä, että gepsi ylipäänsä pysyy otteessa, ja sitten naattien tarkistuksen jälkeen on koetettava sulloa sormet takaisin hikisiin käsineisiin ja varret hihoihin ja sitten onkin jo kohta taas pysähdyttävä ja sama ralli alkaa alusta.

Ajovarusteet taas soveltuvat ja eivät sovellu kätköilyyn. Polvi- ja kyynärsuojia ja hanskoja arvostaa kontatessa ja nahkasaappaita ja -housuja kyisillä kivikoilla liikkuessa. Toisaalta varusteet painavat jokusen kilon, ovat kankeat ja jokseenkin äkkiä myös kiusallisen lämpimät, ja se himskatin kypäräkin pitää viritellä pyörään kiinni ellei halua ohikulkijoiden soittavan valkotakkisia paikalle.

Vesillekin pitäisi päästä

T5-kätköjen noutamisen esteenä on ollut varojen puute: ei ole venettä. Eikä kanoottia eikä kajakkia. Soututaito kyllä on ja kohta myös diplomimelojan pätevyys, kunhan päästään toukokuuhun asti ja vuosikausia suunnittelemani melontakurssille osallistuminen viimein toteutuu.

Vesien valloitus gps-laitteen kanssa on siis vielä kokeilematta. Ounastelen pieniä käynnistysvaikeuksia siinäkin. Olisikohan hyvä idea ostaa jonkinlainen kellukepussi gepsille ja puhelimelle?

Mainokset

Kaffitreilillä Kurikassa

Sälli Campingin respasta raahustin siirtämään pyörän parkkipaikalta mökin pihaan. Sitten ajokamppeet pois päältä ja jalat penkille: ei ajamista melkein vuorokauteen. Elämänsulostuttaja pihautti kypäräkaljat auki ja kysyi, eikö ole kätköjä lähistöllä.

kaffitreili1Lähimmän multin lähtöpiste osoittautui muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsevaksi opastetauluksi. Perhana, sinne siis heti seuraavana aamuna, kun karavaanarit vielä nukkuivat tai kiroilivat petinsä pohjalla Botniaringille lähteneiden motoristien pakoputkia.

Jurvaan oli tultu moottoripyöräreissulle, joilla ei juuri kätköilyä tule varusteiden vuoksi harrastettua. Nyt kuitenkin oli luvassa joutilas päivä, kun en saanut itseäni ilmoitettua ajoharjoitteluun.

Rohkeasti multin perään

Vastoin odotuksia laskin multin naatit sukkelasti ja pääsin etenemään loppupisteelle – kesälomalaiselle mieluisen lyhyt ja helppo multi tämä Säläisjärvi (GC4MBHZ).

Hätäisesti vilkaisin heti saavuttuani oikeaa paikka, mutta kun en uskonut vaistoa, niin kaartelin vielä tovin varvikossa ennen kuin palasin apajalle. Nimi vihkoon.

Siinä maastoon tutustuessani tuli mieleen, että kyytabletit voisivat olla täällä varsin fiksu varuste mukaan otettavaksi, samoin vesipullo. Epäilyksille sainkin nopsaan varmistuksen, kun läksin kaffitreiliä kiertämään: rantatiellä kellotti selällään kuollut käärme. Seuraaville kätköille etenin parhaalla kanta-astujan askeleellani.

kaffitreili2

Hellepäivän aamukävely järven ympäri

Kaffitreilin voi aloittaa oikeasta tai väärästä päästä, minä valitsin jälkimmäisen. Itseäni lohdutin ylimääräisten askelten terveyttä edistävällä vaikutuksella.

Kätköt olivat teemaan oivallisesti sopivia arkiesineitä ja viimeistään vihjeen perusteella ne löytää nopeasti. Lastenkin kanssa tällainen olisi varmaan mukava kierrettävä. Mitään vaihtotavaraa tai bugeja en purkeista nyt löytänyt, mutta reilummankin kokoinen matkaaja niihin mahtuisi.

Trailin kävely rauhalliseen tahtiin vei minulta pari tuntia. Tennarit eivät olleet se paras valinta edes heinäkuussa, mutta kovin pahasti en kastunut missään. Kahvipaikkakin olisi löytynyt somasta paikasta järven rannalta.

Lähes kaiken etsimäni löysin. Miniän kaffipulman (GC6EMPN) naatit osoittivat harmillisesti taaksepäin järveä vastapäivään kierrettäessä ja Tanssin Taikaa – Säläshalli (GC4K2ZV) jäi etsimättä kun olin harkitsemattomasti lähtenyt pyhähousuissa matkaan. Kelpo saalis yhdelle aamulle siitä huolimatta.

kaffit