Suomi100-trailin aloitus

Liperin Ylämyllylle on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden riemuksi ilmestynyt Suomi100-aiheinen traili (tästä se lähtee: GC6H56B Suomi 100 #1 – Ilmoitusasia). Koska toukokuun teemana on aivojen tuuletus, läksimme leonoirin kanssa kiertämään.

Poikkeuksellisesti liikkeelle lähdettiin maanantaina, joka oli molemmilla lomapäivä. Yleensä löydän eniten kätköjä toukokuussa ja sunnuntaina.

Nopeita noutoja, kylmiä kelejä

Kätköt #1 – #10 sijoittuvat Matkalammentien varteen. Soratie on kapea, mutta hyväkuntoinen, ja ohituspaikat ovat sen verran reilun kokoisia että niille kehtasi vähäksi aikaa jopa pysäköidä.

Kyllä, nyt lähdettiin autolla. Kerrankin. Taivas uhitteli sateella, lämmintä ei riittänyt ihan +10 asti, ja tuulikin jaksoi puhaltaa kiitettävästi. Villapaita ja pitkät kalsarit eivät olleet yhtään liikaa.

Puolimatkassa Matkalammentietä onneksi löytyi sopiva kolo, johon geobiili jäi pidemmäksi aikaa, ja jalkauduimme hyytävän kylmään toukokuuhun. Sen verran mäkeä oli matkan varrella, että liikkeellä pysyessään tarkeni, mutta viipyilemään ei voinut jäädä. Nopeasti noudettavia, hyvin hoidettuja purkkeja napsittiin kuin puolukoita, ja sitten eteenpäin.

Ylämyllyllä oli myös hakemattomia myssejä, jotka kävimme kaivelemassa #10:n jälkeen ennen trailille palaamista. Moni menneiden vuosien aikana ratkaistu on jo ehtinyt poistua keskuudestamme noutamattomana, mikä suuresti harmittaa, ja kesän yhtenä tavoitteena onkin saada listat putsattua. Edelleen jäi joitakin pidemmän patikan takana olevia odottamaan aikaa parempaa. Niille mahdollisesti päästään kesän toisen teeman, trailien, myötä.

Aina ei haasteena ole liian tiheä metsä…

suomi100-touko

Suomi100-kätköistä saimme haettua vielä numerot #43 ja #45 – #48. Moottorisahan iloinen laulu viritti jo odotukset mollisäveliin kätköä #45 lähestyttäessä, mutta sepä löytyikin oikeastaan harvinaisen helposti, kun mahdollisten kätköpaikkojen määrää oli niin sanoakseni karsittu kovalla kädellä.

Kätkö #44 sen sijaan oli vastikään joutunut metsänhoidollisten toimien kohteeksi ja kätköpuu luultavasti pötkötti jossain pinossa odottelemassa kuljetusta. Tarkistuksessa huomattiin, että se oli nostettu väliaikaisesti hyllylle sen jälkeen kun olin tallentanut listan. Liian aikaisen ennakkovalmistautumisen kääntöpuolia.

Päivän denari

Miltei saman kohtalon oli kokenut kutkuttavan mystinen LVI-hommia (GC4TB9H), jota kyllä urhoollisesti yritimme ratkaista pitkän tovin. Kohde oli tallella, mutta vähän kolhittuna se törötti oksakasan keskellä ja suoranaiselta ihmeeltä tuntui, ettei ollut lähtenyt moton mukana maailmalle.

Koputtelu, tuumailu, tökkiminen sekä erilaiset kokeilut magneeteilla ja henkien manaamisella eivät tuottaneet toivottua tulosta. Hyviä teorioita kehiteltiin mutta oikeaa ei löydetty. Denari oli siis otettava.

Aivan tavatontahan ei ole, että kenttämysteeri jää meiltä selvittämättä, joten suoraan ei kehdannut huoltopyyntöä täräyttää, mutta sen verran jäi kaivelemaan, että illalla viestittelin kätkön tekijälle tilanteesta. Vastaus tulikin nopeasti ja kätkö lehahti hyllylle odottamaan huoltoa. Tänne palaamme siis seuraavan trailipätkän aluksi.

Traililla on 50 kätköä, joista pari näyttää olevan myssejä, joten kyllä tässä puuhaa riittää vielä loppukesäksi. Mutta aloitettu on.

Mainokset

Kevätriemua Patvinsuolla 20.5.2017

Suomen luonnon päivä herätti talviuniltaan myös geokätköilijä Ipasan. Syksy meni ihan muissa askareissa eikä kätköille lähteminen oikein innostanut myöskään Pohjois-Karjalassa pitkälti toukokuulle jatkuneen talven aikana.

Termisen kevään alkamista läksin juhlistamaan Patvinsuon kansallispuistoon. Villiinny keväästä -teemainen tapahtuma järjestettiin Suomun luontotuvalla, jossa oli mm. mahdollisuus koeajaa moottorikäyttöinen maastopyörä tai fatbike. Panostin kuitenkin ympäristöön tutustumiseen jalkapelillä, olinhan ensimmäistä kertaa paikan päällä. Pieni lahjatavarapuoti ja näyttely oli nopeasti katsottu, ja sitten tuli nälkä.

Lakkapolulla suo tutuksi

P-pitkosSuomulla särvittiin kahvit ja syötiin ensimmäinen erä eväistä vielä jääpeitteisen Suomunjärven rannalla ennen parituntista, tietopainotteista opastettua suokävelyä. Tapahtumainfoon tutustuminen kannatti jälleen: kumikengät, joita suositeltiin, olivat Lakkapolulla todella tarpeen. Patvinsuon nevoilta lumipeite oli sulanut vasta pari päivää sitten sateiden myötä, ja pitkospuilla saimme aika ajoin kahlata nilkkoja myöten vedessä. En ollut tiennytkään, että suolla voi virrata vesi jokena – mehtäsuomalainen oppi uutta.

Vahingossa kätkölle

Opastetun retken jälkeen mieli paloi vielä reippailemaan semminkin kun tietopainotteinen suoretki tarkoitti verkkaista etenemisvauhtia. Päätimme pistäytyä vielä lintutornilla. Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille kertyy matkaa 3-4 kilometriä suuntaansa, ja parkkipaikan kyljessä sijaitsevat sopivasti sekä kenttäkeittiö että saniteettitilat elikkäs ulkohuussi. Hyiseksi äityneessä tuulessa mutustelin viimeiset eväät ja siunasin näkemääni vaivaa litran vesipönikän raahaamisessa.

Pitkospuita pistellessä alkoi mukavasti jo tulla lämmin ja aivot raksuttivat laiskasti tyhjäkäynnillä, kunnes jotain kovin tutun oloista osui silmiini. Tuohan näyttää ihan… voisiko se olla…

P-loggaus

Kuva: Emma Hahl

Harvoin löytää kätköä etsimättä. Minunhan ei pitänyt tällä retkellä kätköillä ensinkään, sillä olin jästiseurassa liikkeellä ja ymmärrän varsin, ettei kaikkia aina huvita penkoa lahopuita ja pitkospuiden alusia. Reitti kuitenkin läväytti nyt pöydälle sellaisen tarjouksen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Loikka pitkospuilta suon puolelle ja loggaus on tosiasia!

Syrjähypystä virkistyneenä aivot alkoivat palata kesälomalta takaisin töihin ja ehdottivat, että tarkistaisin, mahtaako kyseessä olla yksittäinen purkki vai peräti trailin osa.

Trailihan se! Ihanan houkutteleva jono Patvinsuon tunnuseläimen, karhun, mukaan nimettyjä kätköjä. Muutaman kerkesin noukkia ennen lintutornia ja viimeisen vielä autolle palattua ihan parkkipaikan lähistöltä.

Odottamaton geoelämys kruunasi luonnon päivän ohjelman. Onneksi Patvinsuolle jäi vielä monta noutamatonta kätköä. On hyvä syy palata tänne takaisin. Suomun luontotuvalla voi myös yöpyä ja saunoa – rohkenisiko jopa yön yli viipyä?

Romppalasta Uimaharjuun

Geokärryn tankki täyteen ja startti kotipihasta klo 8. Matkan varrelta leonoir ja outitee kyytiin ja keula kohti pohjoista. Tavoitteena hujauttaa Romppalasta Uimaharjuun vievä tie ja poimia sen varrelta ja seutukunnalta nelisenkymmentä kätköä.

Reissua on tietenkin valmisteltu huolellisesti jo useita viikkoja. Tiimi on koottu, suljettu FB-ryhmä perustettu, mystejä ratkaistu, kätkökartta tulostettu, suunniteltu eväät ja varusteet ja aikataulu. Reitin varrella ei juuri ole ruoka- tai huoltopaikkoja, joten realistit valmistautuivat myös puskareissuihin.

Kuntoiluksi menee

Kohtuuhaastavia mystejä reitillä on riittävästi tuomaan tikkuja kynsien alle, ja kun eivät maastotkaan helppokulkuisimmasta päästä ole, saatiin hymynaamojen eteen vääntää tosissaan. Kotoa kotiin kertyi minulla kilometrejä noin 150 ja tunteja kymmenen pintaan.

Etukäteen katsottiin, että yli kolmosen ei terraimissa mennä, joten tikarappuset ym. järeämmät varusteet jätettiin kotiin. T3 tarkoittaa kuitenkin jo pientä pinnistelyä, tämän reissun kätköillä mm. kiipeilyä kallioiden ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Jyrkkiä mäkiä ja polutonta metsää osui eteen parillakin rastilla. Outiteen kuntoilukoje laski meille 14 km kävelyä ja 19 kerroksen nousun.

Villiä luontoakin viuhahti tien yli; myöhemmin varmistui, että kyllä se ahma oli eikä supikoira. Isompia eläimiä ei sentään nähty, vaikka korvessa niitäkin varmasti liikkui.

10_19_2016-7_51_14-pmPäivän helmi

Suuri osa kätköistä löytyi helpohkosti, kunhan ensin päästiin nollapisteelle asti. Ehdottomasti eniten töitä teetti ja ruhtinaallisimmin palkitsi multi My name is Kätköilijä, Geo Kätköilijä (GC2WJHC), joka on kerännyt tähän mennessä 50 favoa aivan syystä. Valitettavasti kätkön huippusalainen luonne estää minua kuvailemasta sen etsintää tämän enempää, mutta siteeraan itseäni loggauksesta: ”Favo, aplodit, ilotulitus ja oma liputuspäivä annetaan tälle kätkölle.”

Jästejä!

Herajärven retkeilyreitti -kätkölle kurvatessa luulin meillä olevan huonoa onnea, kun parkkipaikalla kökötti auto. Pysäköityämme autosta kömpi ihminen, joka kertoi, että pahempaa oli luvassa: olimme Vaarojen maratonin reitillä ja paikalle odoteltiin kärkijoukkoja. Suunniteltu kahvitauko siirtyi saman tien hieman tuonnemmaksi ja sukelsimme jästistä huolimatta kätkön perään, ennen kuin yleisöä saapuisi enemmänkin.

Mystiosasto tuottaa päänvaivaa

Antoisinta ja toisaalta hankalinta oli mystien ratkaiseminen. Alueella on peräti omintakeisia mysteerikätköjä, joiden ratkaisuun piti poikkeuksellisesti jo pyytää tuuppausta tekijöiltä. Yleensä emme ole tohtineet ronkua lisävihjeitä, mutta kun tänne asti lähdettiin, niin liikaa olisi kirvellyt jättää sikseen.

Takavuosien tuskaisista venäjän opinnoista oli pitkästä aikaa hyötyä sukututkimusmystien parissa (GC5PGAB, GC5PGAG, GC6BAK7). Kissanviikset (GC5HDGZ) ja Kutsukaa Tohtori! (GC5Y985) vaativat oivallusta, joka tällä kertaa oli jälkimmäisen kohdalla vähän tiukassa – kunnialaukaukset kanuunalla leonoirille, jolla ensin välähti – ja Morseatusta (GC51AP9) olisi vaatinut vielä hieman enemmän kehittelyä ennen salaliittoteorioiden tielle lähtemistä. Tekijän vinkin jälkeen huomasimme, että oikeilla jäljillä jo nuuskittiin, mutta ei ymmärretty, mitä oli löydetty. Ensi kerralla viisaampana tällaisten kimppuun.

Reissusta jäi reppuun joitakin uusia niksejä ja paljon hyviä muistoja. Jälleen kerran antoisa päivä huitsin nevanderissa. Näitä lisää!

Kaltimon kierto

Kätköjä 102, rakkoja nolla, punkkeja nolla, denareita nolla – Kaltimo kierretty!

Edellisen päivän tauottoman sateen jäljiltä metsä oli Enossa litimärkä ja juurakot ja kalliot liukkaita. Pinnanmuodostuksen ansiosta pitkähihainen paita riitti kuitenkin jo aamupäivällä mainiosti viluisellekin. Iltapäivällä pukkasi muistakin syistä hikeä, kun aurinko innostui paistamaan ja lämpötila lähti nousuun.

Vaelluskengät pitivät urhoollisesti vettä alkumatkan vetisillä pätkillä, mutta kun kiivettiin vaaralle ja varvikkoon, kastuivat housunlahkeet ja niistähän vesi tietysti valui kenkiin. Hyvin pitävät vettä myös sisäpuolellaan: Mustavaaran laella väänsin sukista enimmät vedet pois, mutta kenkien rakenteessa oli omasta takaa niin paljon, että paineella pursusi varpaiden välistä vielä pitkään.

Hyvällä sykkeellä kelloa vastaan

Kaltimo-1Maastokartan katselu ounastelutti voimanponnistuksia ja sen myötä melko hidasta etenemisvauhtia. Matkaa olisi taitettavana 25 km ja lisäksi saisimme ravata polulta purkkien perään aika tiuhaa tahtia.

Päätimme lähteä kävelemään aamuseitsemältä, jottei illasta menisi kovin myöhään – Suomi pelaisi kahdeksasta lähtien finaalipeliä jääkiekon MM-kisoissa, ja geomies luvattiin toimittaa takaisin tv:n ääreen siihen mennessä.

Alkumatka mentiin melko hitaasti. Ensin piti noutaa lähtöpaikalta lähtevä multi, ja kohta oli jo toinen vastassa Tannilanvaaran tykkiasemilla (GC16TVP). Joka purkki haettiin kollektiivina ja porukalla myös ihasteltiin, kun yksi kirjoittaa lokikirjaan joukkuenimeä. (Päädyimme, kuten monet muutkin, yhteisnimimerkkiin; ILE on nopeampi kirjoittaa kuin ”Ipasa ja leonoir”.)

Väliaikatiedot kertoivat pian karua kieltään menetelmän tehottomuudesta. Trailin haku uhkasi venyä neljääntoista tuntiin, ellei tahtia kiristettäisi. Siirryttiinkin etenemään vuorovedolla siten, että kun yksi loggasi, toiset talsivat eteenpäin ja jäivät etsimään seuraavaa purkkia, jota loggaamaan taas jäi yksi jne. Yleensä edellisen kätkön kirjuri sai toiset kiinni viimeistään siinä vaiheessa kun filmipurkki poksahti auki, joten yksinäistä ei ehtinyt kovin montaa minuuttia olla.

Sokerit laskussa

Suppuralammen laavulla pidettiin lounastunti. Geomies kävi polskimassa läheisessä putikossa sillä välin kun leonoir ja minä kuivattelimme sukkia ja mussutimme eväitä. Multin lähtöpisteeltä saatiin koordinaatit, mutta hakeminen jätettiin pitkin hampain toiseen kertaan. Suppuravaaralle nousu oli pökerryttävä eikä sieltä laskeutuminen ollut paljon helpompaa, ja kun polvien lisäksi vielä lonkatkin alkoivat protestoida rankimmissa kohdissa, lepo oli paikallaan.

Kaltimo-kollaasiLisäksi meitä painoi aikataulussa pysyminen. Olimme edenneet traililla hieman yli puolenvälin ja kello näytti jo puolta kahta. Maasto kyllä tasoittuisi loppumatkalle, mutta ylimääräisiä kuvioita ei enää haluttu ottaa.

Viimeinen kymppi kipaistiin niin nopeasti kuin pystyttiin, eli melko hitaasti. Jalat alkoivat olla lyijyä, pohkeita kivisti, polvia pakotti alamäessä ja lonkkaan pisti ylärinteeseen painallettaessa. Alkutaipaleen iloinen pälätys vaihtui astetta vaisumpaan ilmaisuun voimien ehtyessä. Paukut piti säästää perille pääsemiseen. Maisemiakaan ei aivan samalla innolla jaksanut katsella, vaikka ei niissä trailin loppupuolellakaan valittamista ole.

Ei reissua ilman kanssakätköilijöitä

Kaltimo-2

Alkukesässä on se hyvä puoli, ettei juuri ole itikoita eikä hirvikärpäsiä. Viimemainituista saavat kiertäjät varmasti nauttia syksyllä runsain mitoin, sen verran paljon hirvenpapanoita ja taimivahinkoja reitillä nähtiin.

Isompiakin jätöksiä ja jos jonkinlaisia käpälänjälkiä nähtiin. Lintuja ja yhtä koppakuoriaista lukuun ottamatta eläinkunta kuitenkin pysyi piilossa.

Kätköilijöitä sen sijaan tavattiin itse teossa. Juuri kun ehdin mielessäni harmitella, että ovatpas turistit paikan valinneet tarpeiden tekemiseen, hoksasin, ettei siellä niillä asioilla kyykistelläkään, vaan meneillään on lokikirjan nouto. Kiireellä joukon jatkoksi! Taas tuli parille nimimerkille kasvot.

Tapaamamme kätköilijät olivat liikkeellä autolla tarkoituksenaan poimia vain osa trailin kätköistä. Kaltimon kierrolle pääsee lähtemään muutamastakin kohdasta tieltä käsin, ja jos on apukuskeja tai tarpeeksi oveluutta lähteä kahdella autolla niin, että toinen auto jätetään loppupisteelle ja toinen ajetaan siihen, mistä lähdetään, sujuu lyhemmän matkan patikointi vallan hyvin. Toivotimme hyvät metsästysonnet puolin ja toisin ja jatkoimme matkaa toistemme tulosuuntiin.

Kaltimo on kestävyyslaji

Kaltimo-3

Kaltimon kierto vei meiltä kahden kahvitauon taktiikalla kaikkiaan 11 tuntia. Koska purkit oli usein sijoitettu pöpelikköön muutaman kymmenen metrin päähän polusta, niiden löytämiseen meni aina joitakin minuutteja, ja kun purkkeja on pelkästään traililla 93 ja siihen muutamat tradit ja parit multit kaupan päälle, kätköjen välit piti vetää reipasta retkivauhtia.

Kaltimo muistutti maastoltaan Aavetrailin harjumaisemia, joskin korkeuserot olivat täällä vielä suurempia ja nousut ja laskut jyrkempiä.

Pari kalliota piti persjalkaisen savolaisen vetää nelivedolla, kun ei mono noussut tarpeeksi korkealle. Tuntemattoman traili meni näihin kahteen verrattuna hyvin tasaisessa ja helppokulkuisessa maastossa.

Oman lisänsä näihin metsäpurkkeihin tuovat tietysti avara luonto ja Suomen ilmasto. Veikkaanpa, että koiran voisi varsin nopeasti opettaa nuuskimaan trailipurkin paikan pelkän lokikirjan hajun perusteella, sen verran tenhoava geotuoksu hyvin muhineesta kätköstä uhoaa.

Jälkisanat

Rankka reissu patikointiin tottumattomalle. Kotiin päästyä suihku, punkkitarkastus ja sohvalle nukkumaan. Siitä jossain vaiheessa iltaa kipulääkepurkille ja sänkyyn nukkumaan. Unta ei ehdi odotella, se kaappaa mukaansa kun pää ehtii tyynylle asti.

Aamulla ylösnousemus varovasti tunnustellen: missä nivelissä rutisee, kärsiikö varata painoa tälle raajalle? Huomataan pohkeiden kutistuneen ja mielen seestyneen. Aika hurja olen kyllä, kun tuon jaksoin. Minnekähän seuraavaksi?

Tuntemattoman traililla

 

635980670340906817Jaksaako 25 km kävellä yhtenä päivänä? Entäs 16 km noin verryttelynä?

Kaltimon kierto siintää kevään suunnitelmissa. 25 km taival ei arvatenkaan mene ihan heittämällä eikä hetkessä, niinpä tuntui järkevältä kokeilla jotain pikkuisen vähemmän radikaalia ja entrata suunnitelmia kokemusten mukaan.

40 mystin haastetta varten tuli ratkaistua Tuntematon sotilas -elokuvaan liittyvä Korttipakka, mutta se jäi monen muun lailla hakematta. Ratkaistuja hakemattomia selatessa sitten Tuntemattoman traili piippasi tutkassani. Matkaa kertyisi kuutisentoista kilometriä, noin kaksi kolmasosaa Kaltimon kierrosta, siispä sinne testaamaan kuntoa.

Niin paljon kätköjä, niin vähän aikaa

Helatorstaina helotti aurinko jo aamuvarhaisella, kun yritimme leonoirin kanssa lähteä kiertämään Tuntematonta. Yrittämiseksi jäi, sillä heti alkumetreillä katseet irtosivat pallosta ja harhauduimme multin hakuun; lähtöpaikkahan valittiin tietysti parkkipaikan suuruuden mukaan ja Pärnävaaran ulkoilukeskus päihitti siinä kilpailijansa kiistatta.

Multin jälkeen terästäydyimme hetkeksi, noukimme Tuntemattoman ensimmäisen purkin, ja eksyimme sitten uudelleen asiasta sissipäällikkö Olli Tiaisen kimppuun. Noin lähellä! Pakkohan se on hakea!

Juuri kun Tiaisen varsin kinkkinen kätkö oli saatu kaiveltua esille ja logattua, paikalle kurvasivat ranneli ja muusku jututtamaan kanssakätköilijöitä. Samalla saatiin vahvistus epäilylle, ettei tästä ihan muutamassa tunnissa ilman maastopyörää selvitä.

Olosuhteet valitaan varusteiden mukaan

635980671382835651Varmuuden vuoksi ja kyyhyökkäysten torjumiseksi valitsin vaelluskengät, jotka kuitenkin olivat aivan liian lämpimät ja raskaat tälle reitille. Lenkkareissa olisi hyvin pärjännyt kuivissa kangasmetsissä kulkevilla teillä ja poluilla.

Traileille aina toivoisi saavansa vihiä käytännön asioista: kilometrimäärä, edes summittainen, auttaa ajan arvioimisessa, mutta kyllähän sen aika-arvionkin mielellään ottaa. Maaston vaikeuskerrointa voi olla hankala arvioida.

Tällä kertaa ounastelimme oikein ja trailin tekijöiltä saimme vielä lisävarmistusta ennen kierrokselle säntäämistä. Kaikkiaan meillä meni vajaan puolen tunnin kahvi- ja huilaustauon kanssa Tuntemattomalla noin seitsemän tuntia. Trailin purkeilla ei kauaa nokka tohissut, mutta oheistoimintana etsityt mystit ja reitin tienoille osuneet tradit pyörittivät joskus pitempäänkin. Päivän psykofyysinen työvoitto oli Tonnin laavu, tiimityön multihuipennus taas Pikku Pärnä, jossa huomattiin, että huonotkin ideat kannattaa joskus sanoa ääneen.

Käännynnäisen innolla

Vielä taannoin epäilin kovasti trailien mielekkyyttä. Tässä vaiheessa kesää olen jo komeasti kääntänyt takkini ja suunnitteilla on traileja suuntaan jos toiseenkin. Kalajoen megan lähistölläkin näyttäisi olevan reitti. Saapas nähdä, mahtuuko se tanssiaisviuhkaani.

(Tämän postauksen kuvista ja kävelyseurasta kiitokset leonoirille.)

635980670814958637

GC43M5T 40 mysteerin haaste

Monen joensuulaismystin lokikirjasta löytyy pääasiassa lyhyitä mainintoja 40 mysteerin haastepäivästä: logattu yhteisnimimerkillä tätä-ja-tuota, hirveä kiire, nyt ei jouda kirjoittamaan enempää eikä muistakaan mitään, kun pitää juosta seuraavalle mystille, mutta kyllä on kivaa.

Pitihän se sitten itsekin salakan haasteeseen tarttua työkaveri leonoirin yllytyksestä keväällä 2015. Varsin helppo oli puhua mukaan myös ulkomaanvahvistuksemme kyrasantae. Kombinaatio on liki jumalallinen: leonoir hallitsee kiipeilyn, kyrasantae matematiikan ja minulla on auto.

Hyvin suunniteltu on puoliksi löydetty

Mysteerejä ratkottiin pitkin kevättalvea kaiket illat härskisti myös ympäristön osaamista hyödyntäen. Työpaikan kahvihuoneen porukasta löytyi asiantuntemusta Selekosten sanoissa (GC5JCK0) ja muissakin sanatehtävissä (mm. GC52B29).

Vanhan liiton jääränä kokosin ratkaistuja mystejä ensin pieneen muistikirjaan koordinaatteineen päivineen. Papereita pyöri myös irtolehtinä kansioissa ja pitkin työpöytää. Kun viimein maltoin opetella oikeiden koordinaattien syöttämisen ja listojen tekemisen, alkoi elämä kummasti helpottua.

Muutaman kuukauden uurastuksen jälkeen koossa alkoi olla tarvittava määrä ratkaistuja ja hakemattomia mystejä. Tasan neljäänkymmeneen ei uskallettu tyytyä jästimis- ja puusilmäilyriskien vuoksi, vaan vedettiin samalla vauhdilla parikymmentä yli minimin. Lisähankaluutena oli yhteisten ratkaistujen mutta hakemattomien löytäminen.

Järjestäytymättömyyttämmekinköhän tuli viipyiltyä

Epäilys ajan riittämisestä kyti vahvana. Joitakin purkkeja käytiin jopa etukäteen etsimässä, ettei vaan pala aikaa pöljäilyyn. Ennakkoaavistus osui oikeaan: noutoreissulle startattiin varhain sunnuntaiaamuna, sillä muutama mysti oli tarkoitus noukkia aivan Joensuun keskustasta, ja viimeiset purkit kaiveltiin esiin silmät ristissä hieman yli 12 tunnin kuluttua.

Olisi joko selvitty nopeammin kotiin tai löydetty enemmän kätköjä, jos reittisuunnitteluun olisi panostettu enemmän. Kyrasantae kyllä askarteli nettiin hyvän kätkökartan, josta näkyi, missä kaikille yhteiset hakemattomat mystit olivat, ja sen pohjalta olisi kyllä pystynyt suunnittelemaan ajoreitin, mutta eihän sitä sitten leonoirin kanssa saatu aikaiseksi. Ajeltiin summamutikassa ristiin rastiin.

Ruokahuolto ja kuljetuspalvelut sen sijaan toimivat moitteettomasti, sillä ne oli ulkoistettu geomiehelle, joka kärsivällisesti kuskasi meitä paikasta toiseen, huolehti ruoka- ja vessatauoista ja auttoi purkeilla, joiden noutamiseen tarvittiin ulottuvuutta. Aivan korvaamaton apu, tällainen kannattaa ehdottomasti hankkia, ellei jo löydy omasta taloudesta.

Virkavaltakin saatiin paikalle, kun huolestunut kansalainen tulkitsi etsintämme yritykseksi murtautua muuntajaan. Lyhyt selonteko muuntajan ropeloinnin syistä onneksi riitti – aika oli kortilla! – ja pääsimme jatkamaan kierrosta. Mutta voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun sama partio tavattiin kohta rannalta koiranuittopuuhista. Eivät onneksi jästineet meiltä siinä lähistöllä ollutta kätköä, vaan matka pääsi jatkumaan totutun rivakasti.

Pienen ihmisen osaamisen iloa

Päivän saldo oli minulla 53 löydettyä mystiä ja parit kohdalle osuneet tradit päälle. Kopioin saman alkulauseen kaikkiin loggauksiin, mutta yritin pinnistellä jotain sanottavaa edes mystistä, jos ei purkilta ollut jäänyt mitään mielikuvaa. Harmittelin, etten ole ahkerampi valokuvaaja – jonkinlainen kuvakertomus olisi ollut paikallaan muistin tueksi.

Tarkempien loggausten tekeminen olisi vaatinut sanelukoneen, sillä pitkiin kirjoitustehtäviin ei reissussa jäänyt aikaa. Erityisesti lähellä toisiaan olevat kätköt puuroutuivat  mielessä auttamatta ja jäipä minulta pari kätköä kokonaan loggaamattakin, ennen kuin vertasin toisten löytölistoja omiini. Outoa kyllä myös osa mysteistä oli palannut takaisin mysteereiksi, joten niistäkin oli joskus vaikea keksiä mitään sanottavaa.

40 mysteerin haastekätköä logataan näemmä ympäri vuoden ja loppupurkin sijainnista johtuen myös ympärin vuorokauden; ellei omaa vallan poikkeuksellisia häivetoimintakykyjä, purnukka pitää hakea kukonlaulun aikaan tai iltamyöhään.

Parasta haasteessa oli tietenkin mysteerien ratkominen. Aloittelijalle monen mystin ratkaisu tuli vastaan ensimmäistä kertaa, ja paljon tuli opittua. Kun noutopäiväkin vielä kamppailee Ralli-Railin kanssa ykkössijasta lysteimpien kätköilypäivien joukossa, niin voipi suositella muillekin.

Traili, tuo kätköilijän pikaruokala

En aluksi ymmärtänyt traileja lainkaan. Mitä itua on kylvää patikkapolun varteen 200 metrin välein kymmeniä D1/T1-filmipurkkeja? Trailissa jutun juju ei kuitenkaan ole löytämisen vaikeus. Traili on kestävyyslaji.

Neulansilmä vasempaan, 540 metriä nollapisteelle!

Ensimmäistä kertaa otin trailiin tuntumaa ratin takana, kuten Ralli-Railin teemaan kuuluukin. Reitti kulkee muutamia kymmeniä kilometrejä Pohjois-Karjalan mutkaisilla ja mäkisillä hiekkateillä ja vaatii onnistuakseen myös kartturin, ettei tule runkia.

Varusteisiin emme uhranneet tällä reissulla paljon ajatusta, autossahan kulkevat vähän heikomminkin suunnitellut pakkaukset. Tankin kuitenkin täräytin täyteen ennen lähtöä, sillä täällä päin maailmaa ei bensa-asemia ole ihan joka kulman takana.

punkkiPitkä, kuuma kesäpäivä, kaksi kartturia juoksee vuoron perään hakemassa purkkeja lepikosta, ja minä vaihdan vapaalta ykköselle, kakkoselle, kolmoselle, takaisin ykköselle… Ulkona taisin käydä kahdesti. Toisella kerralla toin tuliaiseksi hirvikärpäsen, toisella kerralla punkin. Karttureilla ei tietenkään mitään hätää.

Päällimmäisenä mieleen jäivät iloinen kesälomatunnelma ja pöllyävä hiekkatie, joka muistutti lapsuudestani. Yhtä sun toista tuli myös rallista ja erityisesti sen sanastosta opittua, vaikken mikään ammo olekaan.

Karjalan kunnailla kumpparit ku(u)rassa

aave3Elämäni toisen trailin kolusin kävellen. Aavetrailin pituus on ilmeisesti noin kahdeksan kilometriä. Joukkueeni uppuroi sitä viitisen tuntia pitkin ja joskus poikin Siprin soraharjuja, joilla vielä huhtikuun alkupäivinä oli monissa paikoin lunta pitkästi yli polven.

Yksin en tällekään reissulle lähtenyt ihan siltä varalta, että sattuisi jotain vielä mielenkiintoisempaa kuin satunnaiset pyrstölleen lentämiset, liukastelut ja umpihankeen uppoamiset. Ei meitä kaikkia kolmea ainakaan sama karhu syö, lohduttauduin.

Varusteita mietin ja myös ihan konkreettisesti punnitsin; tiedossa oli, että patikoitavaa riittää ja maasto on haastava. Lumen määrää en mitenkään osannut ennakoida, mutta kätköilykaverin suosituksesta valitsin jalkineiksi pitkävartiset Kontio-kumisaappaat. Valinta osoittautui viisaaksi.

Yksi toi termarikahvit, toinen kahvimaidot, jokainen itselleen sopivat eväät. Siinä kannon ympärillä kahvitaukoa pitäessä ja hengitystä tasaannuttaessa mieleen kirkastui trailien ehdottomasti paras puoli: haasteiden selättämisestä syntyvä joukkuehenki. Kolmekymmentä uutta hymynaamaa kartalle, hyvä meidän joukkue!