Oman kätkön tekemisen vaikeudesta

Vanhan säännön mukaan omaa kätköä ei saanut perustaa ennen kuin oli löytänyt vähintään sata, mutta viimeistään viidensadan löydön jälkeen olisi syytä ryhtyä toimeen. Kaltimon kierron jäljiltä hymynaamoja on jonkin matkaa yli 800 ja paine kätköttäjäksi ryhtymiseen kasvaa.

Mielellään tietysti tekisi hyvän kätkön, sellaisen, joka olisi hauska löytää. Tradia tehdessä joko kätköpaikan pitäisi olla upea tai ainakin kätköpurkin jotenkin erikoinen, ja kumpikaan ei nyt oikein taida onnistua.

Mystien kohdalla sen sijaan vähän aloittelijamaisempikin toteutus kelpaa, jos vain tehtävä on viihdyttävä; minulle ainakin toimii jo se, että on ratkaistessa hauskaa.

Montako tähteä?

Fysiikasta ja muista luonnontieteistä ymmärrän jotakuinkin yhtä paljon kuin sika tähtitaivaasta, joten mystini aihe liittyy tietysti kieleen. Tehtävätkin keksin melko nopeasti, kun mieleen juolahti se pääsykoe, jolla aikoinani yliopistoon pääsin venäjää lukemaan.

Silloin venäjän pystyi aloittamaan nollasta. Valintakokeessa meidät kielitaidottomat usutettiin suomentamaan keksityllä kielellä kirjoitettuja lauseita. Avuksi annettiin vain samalla kielellä kirjoitettu pidempi teksti ja sen suomennos.

Hetki piti päätä raapia, mutta kun ei sisu antanut periksi luovuttaakaan, pusersin kokeen loppuun. Kielissähän on tietty logiikka, kyllä sitä johonkin rajaan asti pystyy seuraamaan, kun on tarpeeksi pilkunviilaajan vikaa ja taipumusta saivarteluun.

Seurasi innoittunut hetki pipertämistä tämän kuningasidean parissa. Sulkakynä viuhui ja hajusuola pöllysi. Lopun iltaa sitten tuijottelin työni tulosta – kirjekuoren takakanteen raapustettuja rivejä – ja mietin, osaisinko tätä itsekään ratkaista, jos uutena eteen tulisi.

Seuraavassa hetkessä jo epäilin, että varmasti on liian helppo. Pihalle nauravat, kun tämmöistä menen esittämään. Raastava tilanne!

Vieläkö mahtuu?

Oma lukunsa oli kätköpaikan etsintä. Yhtä mielikuvitusta kutkuttavaa paikkaa olin jo pidempään katsellut juoksulenkeillä, mutta en lopulta uskaltanut siihen tarjota, kun erinäisetkin kohtaamiset iloisten ja avointen pohjoiskarjalaisten pienviljelijöiden kanssa ovat liian tuoreena mielessä.

Muutto muutaman kilometrin päähän aiheutti juoksureittiin muutoksia ja avasi uusia näkymiä. Rohkenin viimein lähettää saturaatiotarkastukseen paikan, jossa ei näyttäisi olleen mitään toimintaa pitkään aikaan eikä ihan heti tulossakaan.

Vihreää valoa näytettiin nopeasti, mistä seurasi pienimuotoinen paniikki. Purkki on valmiina, loki on valmiina, vaihtoloki on valmiina, FTF-palkinto on valmiina, koordinaatit on katsottu ja mysti tehty. Herraisä, tämähän tapahtuu. Ihan kohta. Heti kun ehdin sipistellä kätkökuvauksen.

Apua.

Kaltimon kierto

Kätköjä 102, rakkoja nolla, punkkeja nolla, denareita nolla – Kaltimo kierretty!

Edellisen päivän tauottoman sateen jäljiltä metsä oli Enossa litimärkä ja juurakot ja kalliot liukkaita. Pinnanmuodostuksen ansiosta pitkähihainen paita riitti kuitenkin jo aamupäivällä mainiosti viluisellekin. Iltapäivällä pukkasi muistakin syistä hikeä, kun aurinko innostui paistamaan ja lämpötila lähti nousuun.

Vaelluskengät pitivät urhoollisesti vettä alkumatkan vetisillä pätkillä, mutta kun kiivettiin vaaralle ja varvikkoon, kastuivat housunlahkeet ja niistähän vesi tietysti valui kenkiin. Hyvin pitävät vettä myös sisäpuolellaan: Mustavaaran laella väänsin sukista enimmät vedet pois, mutta kenkien rakenteessa oli omasta takaa niin paljon, että paineella pursusi varpaiden välistä vielä pitkään.

Hyvällä sykkeellä kelloa vastaan

Kaltimo-1Maastokartan katselu ounastelutti voimanponnistuksia ja sen myötä melko hidasta etenemisvauhtia. Matkaa olisi taitettavana 25 km ja lisäksi saisimme ravata polulta purkkien perään aika tiuhaa tahtia.

Päätimme lähteä kävelemään aamuseitsemältä, jottei illasta menisi kovin myöhään – Suomi pelaisi kahdeksasta lähtien finaalipeliä jääkiekon MM-kisoissa, ja geomies luvattiin toimittaa takaisin tv:n ääreen siihen mennessä.

Alkumatka mentiin melko hitaasti. Ensin piti noutaa lähtöpaikalta lähtevä multi, ja kohta oli jo toinen vastassa Tannilanvaaran tykkiasemilla (GC16TVP). Joka purkki haettiin kollektiivina ja porukalla myös ihasteltiin, kun yksi kirjoittaa lokikirjaan joukkuenimeä. (Päädyimme, kuten monet muutkin, yhteisnimimerkkiin; ILE on nopeampi kirjoittaa kuin ”Ipasa ja leonoir”.)

Väliaikatiedot kertoivat pian karua kieltään menetelmän tehottomuudesta. Trailin haku uhkasi venyä neljääntoista tuntiin, ellei tahtia kiristettäisi. Siirryttiinkin etenemään vuorovedolla siten, että kun yksi loggasi, toiset talsivat eteenpäin ja jäivät etsimään seuraavaa purkkia, jota loggaamaan taas jäi yksi jne. Yleensä edellisen kätkön kirjuri sai toiset kiinni viimeistään siinä vaiheessa kun filmipurkki poksahti auki, joten yksinäistä ei ehtinyt kovin montaa minuuttia olla.

Sokerit laskussa

Suppuralammen laavulla pidettiin lounastunti. Geomies kävi polskimassa läheisessä putikossa sillä välin kun leonoir ja minä kuivattelimme sukkia ja mussutimme eväitä. Multin lähtöpisteeltä saatiin koordinaatit, mutta hakeminen jätettiin pitkin hampain toiseen kertaan. Suppuravaaralle nousu oli pökerryttävä eikä sieltä laskeutuminen ollut paljon helpompaa, ja kun polvien lisäksi vielä lonkatkin alkoivat protestoida rankimmissa kohdissa, lepo oli paikallaan.

Kaltimo-kollaasiLisäksi meitä painoi aikataulussa pysyminen. Olimme edenneet traililla hieman yli puolenvälin ja kello näytti jo puolta kahta. Maasto kyllä tasoittuisi loppumatkalle, mutta ylimääräisiä kuvioita ei enää haluttu ottaa.

Viimeinen kymppi kipaistiin niin nopeasti kuin pystyttiin, eli melko hitaasti. Jalat alkoivat olla lyijyä, pohkeita kivisti, polvia pakotti alamäessä ja lonkkaan pisti ylärinteeseen painallettaessa. Alkutaipaleen iloinen pälätys vaihtui astetta vaisumpaan ilmaisuun voimien ehtyessä. Paukut piti säästää perille pääsemiseen. Maisemiakaan ei aivan samalla innolla jaksanut katsella, vaikka ei niissä trailin loppupuolellakaan valittamista ole.

Ei reissua ilman kanssakätköilijöitä

Kaltimo-2

Alkukesässä on se hyvä puoli, ettei juuri ole itikoita eikä hirvikärpäsiä. Viimemainituista saavat kiertäjät varmasti nauttia syksyllä runsain mitoin, sen verran paljon hirvenpapanoita ja taimivahinkoja reitillä nähtiin.

Isompiakin jätöksiä ja jos jonkinlaisia käpälänjälkiä nähtiin. Lintuja ja yhtä koppakuoriaista lukuun ottamatta eläinkunta kuitenkin pysyi piilossa.

Kätköilijöitä sen sijaan tavattiin itse teossa. Juuri kun ehdin mielessäni harmitella, että ovatpas turistit paikan valinneet tarpeiden tekemiseen, hoksasin, ettei siellä niillä asioilla kyykistelläkään, vaan meneillään on lokikirjan nouto. Kiireellä joukon jatkoksi! Taas tuli parille nimimerkille kasvot.

Tapaamamme kätköilijät olivat liikkeellä autolla tarkoituksenaan poimia vain osa trailin kätköistä. Kaltimon kierrolle pääsee lähtemään muutamastakin kohdasta tieltä käsin, ja jos on apukuskeja tai tarpeeksi oveluutta lähteä kahdella autolla niin, että toinen auto jätetään loppupisteelle ja toinen ajetaan siihen, mistä lähdetään, sujuu lyhemmän matkan patikointi vallan hyvin. Toivotimme hyvät metsästysonnet puolin ja toisin ja jatkoimme matkaa toistemme tulosuuntiin.

Kaltimo on kestävyyslaji

Kaltimo-3

Kaltimon kierto vei meiltä kahden kahvitauon taktiikalla kaikkiaan 11 tuntia. Koska purkit oli usein sijoitettu pöpelikköön muutaman kymmenen metrin päähän polusta, niiden löytämiseen meni aina joitakin minuutteja, ja kun purkkeja on pelkästään traililla 93 ja siihen muutamat tradit ja parit multit kaupan päälle, kätköjen välit piti vetää reipasta retkivauhtia.

Kaltimo muistutti maastoltaan Aavetrailin harjumaisemia, joskin korkeuserot olivat täällä vielä suurempia ja nousut ja laskut jyrkempiä.

Pari kalliota piti persjalkaisen savolaisen vetää nelivedolla, kun ei mono noussut tarpeeksi korkealle. Tuntemattoman traili meni näihin kahteen verrattuna hyvin tasaisessa ja helppokulkuisessa maastossa.

Oman lisänsä näihin metsäpurkkeihin tuovat tietysti avara luonto ja Suomen ilmasto. Veikkaanpa, että koiran voisi varsin nopeasti opettaa nuuskimaan trailipurkin paikan pelkän lokikirjan hajun perusteella, sen verran tenhoava geotuoksu hyvin muhineesta kätköstä uhoaa.

Jälkisanat

Rankka reissu patikointiin tottumattomalle. Kotiin päästyä suihku, punkkitarkastus ja sohvalle nukkumaan. Siitä jossain vaiheessa iltaa kipulääkepurkille ja sänkyyn nukkumaan. Unta ei ehdi odotella, se kaappaa mukaansa kun pää ehtii tyynylle asti.

Aamulla ylösnousemus varovasti tunnustellen: missä nivelissä rutisee, kärsiikö varata painoa tälle raajalle? Huomataan pohkeiden kutistuneen ja mielen seestyneen. Aika hurja olen kyllä, kun tuon jaksoin. Minnekähän seuraavaksi?

Tuntemattoman traililla

 

635980670340906817Jaksaako 25 km kävellä yhtenä päivänä? Entäs 16 km noin verryttelynä?

Kaltimon kierto siintää kevään suunnitelmissa. 25 km taival ei arvatenkaan mene ihan heittämällä eikä hetkessä, niinpä tuntui järkevältä kokeilla jotain pikkuisen vähemmän radikaalia ja entrata suunnitelmia kokemusten mukaan.

40 mystin haastetta varten tuli ratkaistua Tuntematon sotilas -elokuvaan liittyvä Korttipakka, mutta se jäi monen muun lailla hakematta. Ratkaistuja hakemattomia selatessa sitten Tuntemattoman traili piippasi tutkassani. Matkaa kertyisi kuutisentoista kilometriä, noin kaksi kolmasosaa Kaltimon kierrosta, siispä sinne testaamaan kuntoa.

Niin paljon kätköjä, niin vähän aikaa

Helatorstaina helotti aurinko jo aamuvarhaisella, kun yritimme leonoirin kanssa lähteä kiertämään Tuntematonta. Yrittämiseksi jäi, sillä heti alkumetreillä katseet irtosivat pallosta ja harhauduimme multin hakuun; lähtöpaikkahan valittiin tietysti parkkipaikan suuruuden mukaan ja Pärnävaaran ulkoilukeskus päihitti siinä kilpailijansa kiistatta.

Multin jälkeen terästäydyimme hetkeksi, noukimme Tuntemattoman ensimmäisen purkin, ja eksyimme sitten uudelleen asiasta sissipäällikkö Olli Tiaisen kimppuun. Noin lähellä! Pakkohan se on hakea!

Juuri kun Tiaisen varsin kinkkinen kätkö oli saatu kaiveltua esille ja logattua, paikalle kurvasivat ranneli ja muusku jututtamaan kanssakätköilijöitä. Samalla saatiin vahvistus epäilylle, ettei tästä ihan muutamassa tunnissa ilman maastopyörää selvitä.

Olosuhteet valitaan varusteiden mukaan

635980671382835651Varmuuden vuoksi ja kyyhyökkäysten torjumiseksi valitsin vaelluskengät, jotka kuitenkin olivat aivan liian lämpimät ja raskaat tälle reitille. Lenkkareissa olisi hyvin pärjännyt kuivissa kangasmetsissä kulkevilla teillä ja poluilla.

Traileille aina toivoisi saavansa vihiä käytännön asioista: kilometrimäärä, edes summittainen, auttaa ajan arvioimisessa, mutta kyllähän sen aika-arvionkin mielellään ottaa. Maaston vaikeuskerrointa voi olla hankala arvioida.

Tällä kertaa ounastelimme oikein ja trailin tekijöiltä saimme vielä lisävarmistusta ennen kierrokselle säntäämistä. Kaikkiaan meillä meni vajaan puolen tunnin kahvi- ja huilaustauon kanssa Tuntemattomalla noin seitsemän tuntia. Trailin purkeilla ei kauaa nokka tohissut, mutta oheistoimintana etsityt mystit ja reitin tienoille osuneet tradit pyörittivät joskus pitempäänkin. Päivän psykofyysinen työvoitto oli Tonnin laavu, tiimityön multihuipennus taas Pikku Pärnä, jossa huomattiin, että huonotkin ideat kannattaa joskus sanoa ääneen.

Käännynnäisen innolla

Vielä taannoin epäilin kovasti trailien mielekkyyttä. Tässä vaiheessa kesää olen jo komeasti kääntänyt takkini ja suunnitteilla on traileja suuntaan jos toiseenkin. Kalajoen megan lähistölläkin näyttäisi olevan reitti. Saapas nähdä, mahtuuko se tanssiaisviuhkaani.

(Tämän postauksen kuvista ja kävelyseurasta kiitokset leonoirille.)

635980670814958637

GC43M5T 40 mysteerin haaste

Monen joensuulaismystin lokikirjasta löytyy pääasiassa lyhyitä mainintoja 40 mysteerin haastepäivästä: logattu yhteisnimimerkillä tätä-ja-tuota, hirveä kiire, nyt ei jouda kirjoittamaan enempää eikä muistakaan mitään, kun pitää juosta seuraavalle mystille, mutta kyllä on kivaa.

Pitihän se sitten itsekin salakan haasteeseen tarttua työkaveri leonoirin yllytyksestä keväällä 2015. Varsin helppo oli puhua mukaan myös ulkomaanvahvistuksemme kyrasantae. Kombinaatio on liki jumalallinen: leonoir hallitsee kiipeilyn, kyrasantae matematiikan ja minulla on auto.

Hyvin suunniteltu on puoliksi löydetty

Mysteerejä ratkottiin pitkin kevättalvea kaiket illat härskisti myös ympäristön osaamista hyödyntäen. Työpaikan kahvihuoneen porukasta löytyi asiantuntemusta Selekosten sanoissa (GC5JCK0) ja muissakin sanatehtävissä (mm. GC52B29).

Vanhan liiton jääränä kokosin ratkaistuja mystejä ensin pieneen muistikirjaan koordinaatteineen päivineen. Papereita pyöri myös irtolehtinä kansioissa ja pitkin työpöytää. Kun viimein maltoin opetella oikeiden koordinaattien syöttämisen ja listojen tekemisen, alkoi elämä kummasti helpottua.

Muutaman kuukauden uurastuksen jälkeen koossa alkoi olla tarvittava määrä ratkaistuja ja hakemattomia mystejä. Tasan neljäänkymmeneen ei uskallettu tyytyä jästimis- ja puusilmäilyriskien vuoksi, vaan vedettiin samalla vauhdilla parikymmentä yli minimin. Lisähankaluutena oli yhteisten ratkaistujen mutta hakemattomien löytäminen.

Järjestäytymättömyyttämmekinköhän tuli viipyiltyä

Epäilys ajan riittämisestä kyti vahvana. Joitakin purkkeja käytiin jopa etukäteen etsimässä, ettei vaan pala aikaa pöljäilyyn. Ennakkoaavistus osui oikeaan: noutoreissulle startattiin varhain sunnuntaiaamuna, sillä muutama mysti oli tarkoitus noukkia aivan Joensuun keskustasta, ja viimeiset purkit kaiveltiin esiin silmät ristissä hieman yli 12 tunnin kuluttua.

Olisi joko selvitty nopeammin kotiin tai löydetty enemmän kätköjä, jos reittisuunnitteluun olisi panostettu enemmän. Kyrasantae kyllä askarteli nettiin hyvän kätkökartan, josta näkyi, missä kaikille yhteiset hakemattomat mystit olivat, ja sen pohjalta olisi kyllä pystynyt suunnittelemaan ajoreitin, mutta eihän sitä sitten leonoirin kanssa saatu aikaiseksi. Ajeltiin summamutikassa ristiin rastiin.

Ruokahuolto ja kuljetuspalvelut sen sijaan toimivat moitteettomasti, sillä ne oli ulkoistettu geomiehelle, joka kärsivällisesti kuskasi meitä paikasta toiseen, huolehti ruoka- ja vessatauoista ja auttoi purkeilla, joiden noutamiseen tarvittiin ulottuvuutta. Aivan korvaamaton apu, tällainen kannattaa ehdottomasti hankkia, ellei jo löydy omasta taloudesta.

Virkavaltakin saatiin paikalle, kun huolestunut kansalainen tulkitsi etsintämme yritykseksi murtautua muuntajaan. Lyhyt selonteko muuntajan ropeloinnin syistä onneksi riitti – aika oli kortilla! – ja pääsimme jatkamaan kierrosta. Mutta voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun sama partio tavattiin kohta rannalta koiranuittopuuhista. Eivät onneksi jästineet meiltä siinä lähistöllä ollutta kätköä, vaan matka pääsi jatkumaan totutun rivakasti.

Pienen ihmisen osaamisen iloa

Päivän saldo oli minulla 53 löydettyä mystiä ja parit kohdalle osuneet tradit päälle. Kopioin saman alkulauseen kaikkiin loggauksiin, mutta yritin pinnistellä jotain sanottavaa edes mystistä, jos ei purkilta ollut jäänyt mitään mielikuvaa. Harmittelin, etten ole ahkerampi valokuvaaja – jonkinlainen kuvakertomus olisi ollut paikallaan muistin tueksi.

Tarkempien loggausten tekeminen olisi vaatinut sanelukoneen, sillä pitkiin kirjoitustehtäviin ei reissussa jäänyt aikaa. Erityisesti lähellä toisiaan olevat kätköt puuroutuivat  mielessä auttamatta ja jäipä minulta pari kätköä kokonaan loggaamattakin, ennen kuin vertasin toisten löytölistoja omiini. Outoa kyllä myös osa mysteistä oli palannut takaisin mysteereiksi, joten niistäkin oli joskus vaikea keksiä mitään sanottavaa.

40 mysteerin haastekätköä logataan näemmä ympäri vuoden ja loppupurkin sijainnista johtuen myös ympärin vuorokauden; ellei omaa vallan poikkeuksellisia häivetoimintakykyjä, purnukka pitää hakea kukonlaulun aikaan tai iltamyöhään.

Parasta haasteessa oli tietenkin mysteerien ratkominen. Aloittelijalle monen mystin ratkaisu tuli vastaan ensimmäistä kertaa, ja paljon tuli opittua. Kun noutopäiväkin vielä kamppailee Ralli-Railin kanssa ykkössijasta lysteimpien kätköilypäivien joukossa, niin voipi suositella muillekin.