Vaatii apuvälinettä, osa 2

Siellä se pilkottaa. Kannen perusteella sanoisin, että löytöni on pieni kierrekorkkinen lääkepurkki, jonka kanteen on kiinnitetty lyhyt ketju. Tekisi mieli huutaa ääneen.

Olen lähtenyt pääsiäisen kunniaksi pikku kävelylle ja rempseästi jättänyt geokätköilylaukun kotiin. Mitäpä sitä attribuutteja katselemaan!

Nollapisteellä sitten tuijotan synkkänä puun kylkeä ja mietin, miten helkutissa saan pilleripurkin tongittua viitisentoista senttiä syvästä kolosta, jonne ei mahdu kolmea sormea enempää kerralla.

koloLuontoäidin huomaavaisesti ympärilleni sirottelemista apuvälineistä ei ole purkin selättäjäksi ja ainut apuvälinettä etäisestikään muistuttava esine on toppatakin taskusta löytyvä koirankakkapussi. Sitä en sentään tarvinnut, vaikka ns. paskahalvaus olikin kohtalaisen lähellä.

Varttitunnin tikuilla ja oksanpätkillä puun koloa koverrettuani tuli mieleen että jäähy voisi tehdä terää. Pikku hetki puhaltelua ja hermoja rauhoittava kiertokävely puun ympäri. Näillä välineillä ei tule kesää. Eikö oikeasti löydy muuta?

Vielä viimeinen yritys puunsäleitä lennättäen ja sitten oikeutetun närkästyksen vallassa lampsimaan takaisin luontopolulle päin. Siinä hangessa kahlatessa alkoi punainen huntu silmien edessä vähän hälvetä ja kun katselin uusin silmin ympärilleni niin vot – pelastus löytyi.

Jokaisella geokätköilijällähän pitäisi olla aina mukana rautalankaa. Nyt löytyi rautalankaa huterasta kalastusmajasta, jonka räystäisiin joku oli ripustanut ihrapalleroita tipusille ruuaksi. Nappasin langan lainaan ja nelistin takaisin nollapisteelle.

Rautalanka koukkuun, koukku ketjuun ja purkki puusta pois. Stoalaisen tyynesti nimi kirjaan, purkki puuhun ja lanka takaisin räystääseen. Kas näin helposti se käy kun osaa (ja että sitä osaakin joskus olla idiootti).

Mainokset

Kätköilyn vaaroja

Edessä hirviaita, aidan takana moottoritie, kädessä simahtanut puhelin. Mitä kautta minä tähän tulin ja ennen kaikkea: kuinka pääsen takaisin?

Koukuttavassa harrastuksessa on vaaransa. Geokätköilyssä matkan määränpään löytäminen vaatii minulla jonkin verran gps-laitteen tuijottelua, minkä vuoksi ympäristön havainnoiminen kärsii. Nilkat ja polvet ovat onneksi vielä kestäneet kuoppiin ja ojiin kompuroinnin. Kätkön perässä tulee myös mentyä paikkoihin, joihin ehkä vähemmän innostuneena ei tulisi lähdettyä; kissakin sen tietää, että ylös meneminen on paljon helpompaa kuin alas tuleminen.

Saalistusvietti ohjaa kätkön etsintää ja voitonriemu valtaa mielen sen löydyttyä. Siinä voi sitten vaikkapa unohtaa käsilaukkunsa nollapisteelle keskelle kaupunkia (se oli mahdollisesti elämäni nopein 200 metrin juoksu) tai joutua rämpimään pimenevässä illassa hirviaidan viertä takaisin ihmisten ilmoille.

Ihminen oppii kokemastaan. Kätköilykassissa on nykyään varaparistot gps-laitteelle, akkulaturi kännykälle, taskulamppu ja juomapullo. Mutta miten ihmeessä sen käsilaukun pelastaisi ex tempore -kätköilyn huumalta?

Aina on aikaa

Kello on yksitoista illalla, takana kuuden tunnin junamatka ja edessä pitkä seminaaripäivä, johon miellellään lähtisi virkeänä ja levänneenä. Seisomme kuitenkin tamperelaisessa puistossa sormet kohmeessa tutkimassa hyisen kylmää metalliputkea: mistä tämän saa auki?

Aina on aikaa kätkölle. Junanvaihto Pieksämäellä kestää tunnin, hyvin ehtii parille purkille! Seminaari alkaa yhdeksältä, bussimatka hotellilta kestää puoli tuntia, eli lähdetään klo 8 ja haetaan tämä mysti, joka juuri kohta ratkaistaan!

veturi

Kiipeilykohde Pieksämäellä. Kätkö ei kuvassa.

Yksi työmatka, kaksi geokätköilijää, kolme löytöä Tampereelta ja neljä löytöä Pieksämäeltä. Aika hyvä saalis tiivisohjelmaiselta seminaarireissulta. Kaiholla muistelimme sitä Kreikan Erasmus-vaihtoa, jossa lounastunti kesti 2 t 30 min. Siinä ehti syödäkin välillä.

Vaatii apuvälinettä

Aina kätkön paikallistaminen ei vielä riitä mihinkään. Erinäisiä kertoja on saatu näköyhteys purkkiin mutta purkkia ei näppiin sitten millään. Reilu kätköttäjähän näistä tietysti varoittaa kätkökuvauksessa, joka etukäteen huolellisesti luetaan tai sitten ei. Usein vasta paikan päällä selviää, tarvitaanko tällä kertaa teleskooppivapaa, ruuvimeisseliä, magneettikärkistä autonasentajan apukeppiä, puolitoista litraa vettä vaiko peräti viiden metrin alumiinitikkaat ja geomies niitä pitelemään. Näitä kaikkia on joskus tarvittu.

Nyt tarvittaisiin sitä teleskooppivapaa: kätkö köllöttää keskellä kylää ihan näkysällä paikalla, kun tietää etsiä, mutta noin kolmen metrin korkeus maanpinnasta haittaa vakavasti pyrintöjäni. Muuan tuttava haki kätkön yhteen köytettyjen keppien ja nahkahihnan avulla, toinen muodostamalla ihmispyramidin baari-illan päätteeksi.

Toistaiseksi apuvälinevalikoimani sisältää naattikoneen lisäksi vain ne tavallisimmat. On taskulamppu, magneettipääkeppi, kiikarit, puukko ja infrapunavalo. Mikään näistä ei tuo ulottuvuutta puolta metriä enempää. Jotain pitää keksiä. Keittiöjakkaran kanssa kätkölle viideltä aamulla? Trampoliini? Leijulauta? Odotellaan. Vielä minä sen nappaan.

Kun ratkaisu on mystin helpoin osuus

I-joki-sarja ja -trilogia ratkaistiin aikoinaan suurella innolla 40 mystin haastepäivää varten. Ei tullut siinä sitten mietittyä, miten haettaisiin. Eikä haettukaan.

Kartan tarkastelu paljasti nopeasti kupletin juonen: joko tarvitaan jonkin sortin vene tai sitten odotellaan joen jäätymistä. Saamattomuus kallisti vaakakupin jäiden odottelun puolelle.

Helmikuussa viimein lumikengät lainaan, termari reppuun ja kiilto silmissä kätkölle. Ensimmäisenä päivänä myönsimme geokollegan kanssa tappion tosiasiaksi heti neljännen kätkön jälkeen, ja sovittiin, että palataan suosiolla asiaan seuraavana viikonloppuna. Muutama kilometri lumikengillä on näemmä aivan eri asia kuin sama patikka lumettomalla maalla. WP_20160227_004Tottahan pakkasen piti tällä välin päästä kiristymään -15 asteeseen, mikä katkaisi väliaikaisesti tuntoyhteyden varpaisiini. Onneton ääreisverenkierto sopii huonosti yhteen talvilajien kanssa. Sinnikkäästi tarvoin aurinkoisessa säässä loppuun asti ja kun kaikki varpaatkin löytyivät vahingoittumattomina poposta, maljani on ylitsevuotavainen.

Loput mystit ja pari tradia saaliina on hyvä vetäytyä takaisin suunnittelupöydän ääreen. Ratkaistavaa jäi vielä ensi talven jäille – paluu I-joelle odottaa.