Kiilopään mega 2017

Jostain syystä tuli pakottava tarve hankkiutua Kiilopäälle megaan. En varsinaisesti perusta suurista ihmisjoukoista ja miiteissä käyminenkin on harventunut viimeisen vuoden aikana – tai no, oikeastaan loppunut kokonaan.

Kiilopää kuitenkin houkutteli paikkana. Näin pohjoisessa olen viimeksi käynyt muutama vuosikymmentä sitten pienen Corollan takapenkillä. Muistoiksi jäivät Kaunispäältä ostettu kesähattu ja joitakin valokuvia matkan kohokohdista: poroja tiellä, liukumäki leirintäalueella, Hammerfestin viimeinen jyrkänne.

Kuljetus, majoitus, innostus

Varmistin selustani jo syksyllä varaamalla tunturihotellista huoneen. Kevään mittaan kuitenkin aukeni mahdollisuus yhdistää kyytejä ja majoituksia leonoirin kanssa, ja matkaan lähdettiinkin moottoripyörän sijasta kotilolla, mikä oli onnellista sillä kevät ja alkukesä olivat todella koleita. Koska kotilon mukana saimme kärsivällisen kuljettajan, matkan varrella vihertää nyt melkein jokaisessa kunnassa.

Kesken kiivaimman kätkölistojen teon, vain muutamaa päivää ennen lähtöä, leonoir bongasi kohtalokkaan Gigamegamättö-relaation (GC6V6Z9). Muun elämän aikataulut menivät samoin tein uusiksi ja alkoi järjetön sana-arvonta, joka jatkui aamukahvipöydässä, työpaikan lounastunnilla, illalla kotona, matkalla Rovaniemelle, matkalla Kiilopäälle ja vielä Kiilopäälläkin myöhään iltaan saakka. – Relaatioita olemme hyvästä syystä koettaneet vältellä sen jälkeen kun ensimmäinen porukalla ratkottu vei yöunetkin. Se on muuten edelleen noutamatta.

Kätkön tekijälle piti hätäpäissään viestittää siinä vaiheessa kun puuttui enää kolme sanaa, ja viimeisen ruudun täytyttyä paiskauduimme vielä Laanilaan yökätköille adrenaliinipiikin siivittäminä. Voitto!

Kuinka massa haihtuu tunturiin

Megaan menimme järjestäjien suosituksesta yhteiskuljetuksella. Olin lupautunut päivystämään labrakätköillä, mikä osoittautui odottamattoman helpoksi: kiersin labrat, minkä olisin tehnyt joka tapauksessa, ja katsoin, että kaikki toimii. Ns. talkootyö tuli siis tehtyä jopa hävettävän vaivattomasti.

Pelättyä tungosta ei Kiilopäällä päässyt syntymään. Bussilastillinen kätköilijöitä hajautui nopeasti isolle piha-alueelle, labroja kiertämään ja tunturiin. Kiilopään huipulle suuntasimme itsekin heti, kun labravuoro oli ohi. Alkuiltapäivä osoittautui hyväksi valinnaksi: oman pienen seurueen lisäksi tunturin laella oli vain pari muuta ihmistä. Kahvitauko, tovi valokuvien räiskimistä, ja sitten takaisin porrasharjoituksiin.

siulaaSää oli tämänkesäiseksi suorastaan lämmin, vaikka vain viikko sitten Kiilopään webkamerassa vielä näkyi hankea. Loppupäivä meni Siula-kätköjä kierrellessä. Kiireetön taapertelu poluilla teki hyvää ja kieltämättä kartutti kätkökertymääkin varsin mukavasti. Kiilopään huiputuksen jälkeen jalat olisivat kuitenkin kaivanneet paitsi palautumista, myös venyttelyä; juoksuharrastukseen tuli tämän reissun jälkeen viikon tauko. Kannatti siitäkin huolimatta.

Välimatkan päästä

Mega oli kuljetun matkan, maisemien ja elämysten sekä kieltämättä myös megaa edeltäneen tiukan työrupeaman ansiosta melko tyhjentävä elämys. Kätköilykipinää jäi ja Porvoon cache con oli jo puolivakavassa harkinnassa, ennen kuin järki kotiutui. Porvoon reissun sijaan olen sittemmin pyörinyt lähiseutujen kätköillä, mistä ehkä tuonnempana lisää.

En tiedä, mikä megaan vetää. Ehkä se on enemmänkin itse ajatus kuin sen toteutus: haluaa osallistua johonkin harrastusta juhlistaakseen, vaikkei oikeastaan halua viipyä siellä kovin pitkään. Nimi kirjaan, vähän tunnelman haistelua ja kohta jo liikkeelle kohti uusia kätköjä. Luultavasti megojen suurin anti minulle on se, että saan luuni raahattua käymättömiin paikkoihin. Niitähän vielä riittää.

Mainokset

Suomi100-trailin aloitus

Liperin Ylämyllylle on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden riemuksi ilmestynyt Suomi100-aiheinen traili (tästä se lähtee: GC6H56B Suomi 100 #1 – Ilmoitusasia). Koska toukokuun teemana on aivojen tuuletus, läksimme leonoirin kanssa kiertämään.

Poikkeuksellisesti liikkeelle lähdettiin maanantaina, joka oli molemmilla lomapäivä. Yleensä löydän eniten kätköjä toukokuussa ja sunnuntaina.

Nopeita noutoja, kylmiä kelejä

Kätköt #1 – #10 sijoittuvat Matkalammentien varteen. Soratie on kapea, mutta hyväkuntoinen, ja ohituspaikat ovat sen verran reilun kokoisia että niille kehtasi vähäksi aikaa jopa pysäköidä.

Kyllä, nyt lähdettiin autolla. Kerrankin. Taivas uhitteli sateella, lämmintä ei riittänyt ihan +10 asti, ja tuulikin jaksoi puhaltaa kiitettävästi. Villapaita ja pitkät kalsarit eivät olleet yhtään liikaa.

Puolimatkassa Matkalammentietä onneksi löytyi sopiva kolo, johon geobiili jäi pidemmäksi aikaa, ja jalkauduimme hyytävän kylmään toukokuuhun. Sen verran mäkeä oli matkan varrella, että liikkeellä pysyessään tarkeni, mutta viipyilemään ei voinut jäädä. Nopeasti noudettavia, hyvin hoidettuja purkkeja napsittiin kuin puolukoita, ja sitten eteenpäin.

Ylämyllyllä oli myös hakemattomia myssejä, jotka kävimme kaivelemassa #10:n jälkeen ennen trailille palaamista. Moni menneiden vuosien aikana ratkaistu on jo ehtinyt poistua keskuudestamme noutamattomana, mikä suuresti harmittaa, ja kesän yhtenä tavoitteena onkin saada listat putsattua. Edelleen jäi joitakin pidemmän patikan takana olevia odottamaan aikaa parempaa. Niille mahdollisesti päästään kesän toisen teeman, trailien, myötä.

Aina ei haasteena ole liian tiheä metsä…

suomi100-touko

Suomi100-kätköistä saimme haettua vielä numerot #43 ja #45 – #48. Moottorisahan iloinen laulu viritti jo odotukset mollisäveliin kätköä #45 lähestyttäessä, mutta sepä löytyikin oikeastaan harvinaisen helposti, kun mahdollisten kätköpaikkojen määrää oli niin sanoakseni karsittu kovalla kädellä.

Kätkö #44 sen sijaan oli vastikään joutunut metsänhoidollisten toimien kohteeksi ja kätköpuu luultavasti pötkötti jossain pinossa odottelemassa kuljetusta. Tarkistuksessa huomattiin, että se oli nostettu väliaikaisesti hyllylle sen jälkeen kun olin tallentanut listan. Liian aikaisen ennakkovalmistautumisen kääntöpuolia.

Päivän denari

Miltei saman kohtalon oli kokenut kutkuttavan mystinen LVI-hommia (GC4TB9H), jota kyllä urhoollisesti yritimme ratkaista pitkän tovin. Kohde oli tallella, mutta vähän kolhittuna se törötti oksakasan keskellä ja suoranaiselta ihmeeltä tuntui, ettei ollut lähtenyt moton mukana maailmalle.

Koputtelu, tuumailu, tökkiminen sekä erilaiset kokeilut magneeteilla ja henkien manaamisella eivät tuottaneet toivottua tulosta. Hyviä teorioita kehiteltiin mutta oikeaa ei löydetty. Denari oli siis otettava.

Aivan tavatontahan ei ole, että kenttämysteeri jää meiltä selvittämättä, joten suoraan ei kehdannut huoltopyyntöä täräyttää, mutta sen verran jäi kaivelemaan, että illalla viestittelin kätkön tekijälle tilanteesta. Vastaus tulikin nopeasti ja kätkö lehahti hyllylle odottamaan huoltoa. Tänne palaamme siis seuraavan trailipätkän aluksi.

Traililla on 50 kätköä, joista pari näyttää olevan myssejä, joten kyllä tässä puuhaa riittää vielä loppukesäksi. Mutta aloitettu on.

Kevätriemua Patvinsuolla 20.5.2017

Suomen luonnon päivä herätti talviuniltaan myös geokätköilijä Ipasan. Syksy meni ihan muissa askareissa eikä kätköille lähteminen oikein innostanut myöskään Pohjois-Karjalassa pitkälti toukokuulle jatkuneen talven aikana.

Termisen kevään alkamista läksin juhlistamaan Patvinsuon kansallispuistoon. Villiinny keväästä -teemainen tapahtuma järjestettiin Suomun luontotuvalla, jossa oli mm. mahdollisuus koeajaa moottorikäyttöinen maastopyörä tai fatbike. Panostin kuitenkin ympäristöön tutustumiseen jalkapelillä, olinhan ensimmäistä kertaa paikan päällä. Pieni lahjatavarapuoti ja näyttely oli nopeasti katsottu, ja sitten tuli nälkä.

Lakkapolulla suo tutuksi

P-pitkosSuomulla särvittiin kahvit ja syötiin ensimmäinen erä eväistä vielä jääpeitteisen Suomunjärven rannalla ennen parituntista, tietopainotteista opastettua suokävelyä. Tapahtumainfoon tutustuminen kannatti jälleen: kumikengät, joita suositeltiin, olivat Lakkapolulla todella tarpeen. Patvinsuon nevoilta lumipeite oli sulanut vasta pari päivää sitten sateiden myötä, ja pitkospuilla saimme aika ajoin kahlata nilkkoja myöten vedessä. En ollut tiennytkään, että suolla voi virrata vesi jokena – mehtäsuomalainen oppi uutta.

Vahingossa kätkölle

Opastetun retken jälkeen mieli paloi vielä reippailemaan semminkin kun tietopainotteinen suoretki tarkoitti verkkaista etenemisvauhtia. Päätimme pistäytyä vielä lintutornilla. Kurkilahdesta Teretinniemen lintutornille kertyy matkaa 3-4 kilometriä suuntaansa, ja parkkipaikan kyljessä sijaitsevat sopivasti sekä kenttäkeittiö että saniteettitilat elikkäs ulkohuussi. Hyiseksi äityneessä tuulessa mutustelin viimeiset eväät ja siunasin näkemääni vaivaa litran vesipönikän raahaamisessa.

Pitkospuita pistellessä alkoi mukavasti jo tulla lämmin ja aivot raksuttivat laiskasti tyhjäkäynnillä, kunnes jotain kovin tutun oloista osui silmiini. Tuohan näyttää ihan… voisiko se olla…

P-loggaus

Kuva: Emma Hahl

Harvoin löytää kätköä etsimättä. Minunhan ei pitänyt tällä retkellä kätköillä ensinkään, sillä olin jästiseurassa liikkeellä ja ymmärrän varsin, ettei kaikkia aina huvita penkoa lahopuita ja pitkospuiden alusia. Reitti kuitenkin läväytti nyt pöydälle sellaisen tarjouksen, ettei siitä voinut kieltäytyä. Loikka pitkospuilta suon puolelle ja loggaus on tosiasia!

Syrjähypystä virkistyneenä aivot alkoivat palata kesälomalta takaisin töihin ja ehdottivat, että tarkistaisin, mahtaako kyseessä olla yksittäinen purkki vai peräti trailin osa.

Trailihan se! Ihanan houkutteleva jono Patvinsuon tunnuseläimen, karhun, mukaan nimettyjä kätköjä. Muutaman kerkesin noukkia ennen lintutornia ja viimeisen vielä autolle palattua ihan parkkipaikan lähistöltä.

Odottamaton geoelämys kruunasi luonnon päivän ohjelman. Onneksi Patvinsuolle jäi vielä monta noutamatonta kätköä. On hyvä syy palata tänne takaisin. Suomun luontotuvalla voi myös yöpyä ja saunoa – rohkenisiko jopa yön yli viipyä?

Romppalasta Uimaharjuun

Geokärryn tankki täyteen ja startti kotipihasta klo 8. Matkan varrelta leonoir ja outitee kyytiin ja keula kohti pohjoista. Tavoitteena hujauttaa Romppalasta Uimaharjuun vievä tie ja poimia sen varrelta ja seutukunnalta nelisenkymmentä kätköä.

Reissua on tietenkin valmisteltu huolellisesti jo useita viikkoja. Tiimi on koottu, suljettu FB-ryhmä perustettu, mystejä ratkaistu, kätkökartta tulostettu, suunniteltu eväät ja varusteet ja aikataulu. Reitin varrella ei juuri ole ruoka- tai huoltopaikkoja, joten realistit valmistautuivat myös puskareissuihin.

Kuntoiluksi menee

Kohtuuhaastavia mystejä reitillä on riittävästi tuomaan tikkuja kynsien alle, ja kun eivät maastotkaan helppokulkuisimmasta päästä ole, saatiin hymynaamojen eteen vääntää tosissaan. Kotoa kotiin kertyi minulla kilometrejä noin 150 ja tunteja kymmenen pintaan.

Etukäteen katsottiin, että yli kolmosen ei terraimissa mennä, joten tikarappuset ym. järeämmät varusteet jätettiin kotiin. T3 tarkoittaa kuitenkin jo pientä pinnistelyä, tämän reissun kätköillä mm. kiipeilyä kallioiden ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Jyrkkiä mäkiä ja polutonta metsää osui eteen parillakin rastilla. Outiteen kuntoilukoje laski meille 14 km kävelyä ja 19 kerroksen nousun.

Villiä luontoakin viuhahti tien yli; myöhemmin varmistui, että kyllä se ahma oli eikä supikoira. Isompia eläimiä ei sentään nähty, vaikka korvessa niitäkin varmasti liikkui.

10_19_2016-7_51_14-pmPäivän helmi

Suuri osa kätköistä löytyi helpohkosti, kunhan ensin päästiin nollapisteelle asti. Ehdottomasti eniten töitä teetti ja ruhtinaallisimmin palkitsi multi My name is Kätköilijä, Geo Kätköilijä (GC2WJHC), joka on kerännyt tähän mennessä 50 favoa aivan syystä. Valitettavasti kätkön huippusalainen luonne estää minua kuvailemasta sen etsintää tämän enempää, mutta siteeraan itseäni loggauksesta: ”Favo, aplodit, ilotulitus ja oma liputuspäivä annetaan tälle kätkölle.”

Jästejä!

Herajärven retkeilyreitti -kätkölle kurvatessa luulin meillä olevan huonoa onnea, kun parkkipaikalla kökötti auto. Pysäköityämme autosta kömpi ihminen, joka kertoi, että pahempaa oli luvassa: olimme Vaarojen maratonin reitillä ja paikalle odoteltiin kärkijoukkoja. Suunniteltu kahvitauko siirtyi saman tien hieman tuonnemmaksi ja sukelsimme jästistä huolimatta kätkön perään, ennen kuin yleisöä saapuisi enemmänkin.

Mystiosasto tuottaa päänvaivaa

Antoisinta ja toisaalta hankalinta oli mystien ratkaiseminen. Alueella on peräti omintakeisia mysteerikätköjä, joiden ratkaisuun piti poikkeuksellisesti jo pyytää tuuppausta tekijöiltä. Yleensä emme ole tohtineet ronkua lisävihjeitä, mutta kun tänne asti lähdettiin, niin liikaa olisi kirvellyt jättää sikseen.

Takavuosien tuskaisista venäjän opinnoista oli pitkästä aikaa hyötyä sukututkimusmystien parissa (GC5PGAB, GC5PGAG, GC6BAK7). Kissanviikset (GC5HDGZ) ja Kutsukaa Tohtori! (GC5Y985) vaativat oivallusta, joka tällä kertaa oli jälkimmäisen kohdalla vähän tiukassa – kunnialaukaukset kanuunalla leonoirille, jolla ensin välähti – ja Morseatusta (GC51AP9) olisi vaatinut vielä hieman enemmän kehittelyä ennen salaliittoteorioiden tielle lähtemistä. Tekijän vinkin jälkeen huomasimme, että oikeilla jäljillä jo nuuskittiin, mutta ei ymmärretty, mitä oli löydetty. Ensi kerralla viisaampana tällaisten kimppuun.

Reissusta jäi reppuun joitakin uusia niksejä ja paljon hyviä muistoja. Jälleen kerran antoisa päivä huitsin nevanderissa. Näitä lisää!

Paikoillanne, valmiinanne… kohta lähtee

Romppalasta Uimaharjuun kulkee tie, jonka varrelle on perustettu melkoinen määrä kätköjä. Jos en pysähdy kertaakaan, kierrän lenkin parissa tunnissa. Aikaa on varattu kymmenen tuntia.

Ennen kuin päästään siihen, että avain kiertyy virtalukossa, on reissun suunnitteluun kulutettu jo useita tunteja. Mystejä on ratkaistu yhdessä ja erikseen. On tutkittu karttoja, kätkökuvauksia ja erityisesti terraimia – tarvitaanko tikkaat? Entäs kumpparit? Sveitsiläinen linkkari?

Viimeistä mystiä varten piti jo kysellä tuuppausta tekijältä. Vielä on toinen, sarjaan kuulumaton, ihan siinä hilkulla, ratkeaako, vai tarvitaanko apuja.

Toiseksi viimeinen pocket query on jo tulilla. Enää sovitaan eväistä ja pakataan reput. Lauantaina, jos ei taivas putoa, päästään asiaan.

Työmatkakätköilyä Oulussa

Viidellätoista eurolla saa matkustaa peräti kahdeksan tuntia Onnibussin kyydissä. Oi sitä onnea, kun viimein sai oikaista koipiaan Oulun linja-autoaseman pihalla. Koipia oikaistiin tietenkin ripeästi lähimmän kätkön suuntaan, olinhan liikkeellä leonoirin kanssa.

Veren kofeiinipitoisuus oli molemmilla laskenut huolestuttavan alas, mikä ei lieventänyt sitä pettymystä, jonka tyytyväisenä nollapisteellä lepäilevän jästin näkeminen aiheutti. Parveilimme hetken kätkön tienoilla, mutta totesimme tilanteen pian mahdottomaksi: jästi oli nähtävästi juurtunut paikoilleen ja lisäksi kahvia ja jotain ruokaa olisi saatava mieluiten heti.

Pikainen pysähdys hotellilla ja reippaasti Rotuaarin suuntaan. Örtin vieressä kahvia särvittäessä oli hyvä hetki suunnitella reitti illanviettopaikkaan. Marmoripallon luona käytiin tekemässä silmämääräisiä arvioita, jotka toivottavasti riittävät loggaukseen, tuomiokirkon kupeesta noukittiin tradi ja illanviettopaikan läheisen kätkön havaitsimme jästityksi.

Denarin väistämättömyydestä

Hotelliin palattiin illan pimetessä huolellisesti suunniteltua georeittiä pitkin. Rannoilta haalimme muutamat tradit ja yhden denarin, kun yliopiston fuksit olivat pesiytyneet iltaa viettämään pilkulleen väärään paikkaan.

Eniten jäi harmittamaan 5 siltaa yli virran -multi (GC6KKTZ), johon mielestämme saimme kaikki välipisteet oikein, mutta loppulaskuista aivan höpöjä. Vähän aikaa viileässä illassa puistonpenkillä värjöteltyämme nielimme tappion karvaan kalkin ja läksimme nukkumaan. Aina ei voi onnistua, se kuuluu lajiin.

Linnanmaan aarteet

Ouluun meidät toi muuan töihin liittyvä seminaari, joka järjestettiin Linnanmaan kampuksella. Ohjelma alkoi 8.30, mutta istuimme paikallisbussissa jos seitsemän jälkeen, että varmasti ehditään tyhjentää tienoo ennen työpäivän alkua.

Kyllä kannatti. Kampuksella on pari sen verran upeaa kätköä, että oksat pois.

Verryttelimme mystillä, jonka leonoir oli ratkaissut ja johon minulla oli jo lähes kaikki ainekset kasassa (GC16ZGX Tieteen kätköissä / Hiding in Science). Siipeilin silmää räpäyttämättä.

oulumysti.jpgSeuraavaksi paikansimme viattomalta kuulostavan tradin Oulun kaupunginosat – 78. Linnanmaa (GC61MZ9). Favojen määrä ja kenttämysteeriattribuutti antoivat odottaa jotain tavallisesta poikkeavaa ja T1/D5 vain lisäsi kiinnostusta.

Itse kätkö löytyi helposti. Avaaminen oli sitten jotain eri toista. Onneksi olin taannoisella megareissulla opiskellut parin pulmalaatikon avaamista ja pystyin esittämään hypoteesin siitä, mitä kätkössä mahdollisesti piilee.

Tieteen parhaiden periaatteiden mukaisesti alistimme hypoteesin empiirisiin kokeisiin, joiden perusteella leonoir kehitteli uuden, parannellun hypoteesin. Kolinaa, ruminaa, kiihtynyttä supattelua, ja perhana, sehän aukesi! Favo heltiää molemmilta tälle kätkölle.

Ainut oikea aika tämän noutamiseen lienee ns. ennen sianpieremää, on nimittäin aivan keskellä aivan kaikkea ja porukkaa epäilemättä riittää pitkin päivää.

Kuinka piilotetaan large julkiselle paikalle

Vain viimeaikainen hellämielisyyteni ja löytämieni kätköjen hyvä taso estivät minua antamasta favoa myös seuraavalle, From JKL with a twist -tradille (GC61ZG0). Kätkö on piilotettu yliopiston kampukselle parkkipaikan viereen ja ylittää häijyydessään ja oveluudessaan suurimman osan tähänastisista löydöistäni.

Kätköä on mahdotonta kuvailla lähemmin spoilaamatta sitä, joten voin vain kehottaa hankkiutumaan paikan päälle twistaamaan. Suositeltu käyntiaika olisi virka-ajan ulkopuolella, hämärissä.

Loppupäivä menikin seminaarissa istuessa. Vielä ennen Onnibussin syövereihin sukeltamista kävimme pyrkimässä linja-autoaseman kätkölle, mutta jästimäärä oli vain lisinyt. En tiedä, milloin tälle kätkölle pääsisi – ehkä aamuyön hiljaisina tunteina.

Ouluun voisi vielä palata. Keskustassa jäi monta multia kopaisematta ja noutamatta yksi tradi, johon saatiin näköyhteys mutta ei kontaktia. Tuomiokirkolla oleva örttikin kutkuttaisi. Örteissä tosin on se huono puoli että ne tahtovat minulta jäädä loggaamatta. Rotuaarin pallo on seuraavana työlistalla.

Kuopiossa kätköillä

Työmatkan aikataulu näytti etukäteen varsin piukalta – yön yli reissu, jossa ohjelmaa ensimmäisenä päivänä klo 9-17 ja toisena klo 9-15, ruokatunnit 30 minuuttia, iltaohjelmaa klo 19 lähtien ja matkoihinkin rötväytyy pari tuntia suuntaansa.

Priorisointi on ajan henki. Lounaan voi syödä kävellessä, iltaohjelman voi unohtaa, ja jos aamiaistarjoilu alkaa 6.30 ja linja-auto noutaa hotellilta klo 8.30, niin siinähän on tehollista kätköilyaikaa jopa puolitoista tuntia!

Denarista on hyvä nousta

Ensimmäinen irtiotto ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Ruokatunti kyllä tärväytyi kokonaan KYS-kätkön (GC1PRWZ) etsintään, mutta lokikirjaan en vain päässyt käsiksi. Kirottu persjalkainen olomuoto ja kirottu työpukeutuminen eli uudet housut, joita ei raaski tärvellä.

Synkeästi vannoin seuraavan kätkön löytyvän. Sopivasti kävelymatkan päässä sijaitseva Ylijäämää ja reiän täytettä (GC6BM4Q) vaikutti lupaavalta laastarilta kirveleviin haavoihin, siispä kahvitunnilla jalat alle ja reikiä tutkimaan. Huolellisella rassauksella ja näkökulman vaihtamisella saavutettiin toivottu tulos ja ehdinpä vielä sen kahvinkin vetäistä. Tunnelma nousi noin miinus viiteen.

Illanvietto gepsin kanssa

Puijonsarveen päästyä tuulennopea vaihto arkivaatteisiin ja tyytyväisenä lämpimään kesäiltaan kävelemään. Gustav Raninin vanhalle myllylle (GC5FWJ6) osasin ilman gepsiäkin ja sieltä naatit kokoon saatuani tepastelin voitonvarmasti nollapisteelle.

Katkera denari! Aikani tökin ja longottelin vihjeen mukaista paikkaa, sitten kiersin jo taaksekin siinä toivossa että naatit heittäisivät, mutta ei. Tuumailua, kiroilua, luovutus, paluu takaisin, luovutus. Ei tänään.

Savolaeselle kätkölle (GC1P8Y3) lampsinkin sitten jo huomattavasti vähemmän reteästi. Mysti oli kyllä syntyperäisenä savolaisena vaivatonta ratkaista – erityisesti myhäilin kysymykselle numeron 33 tavujen määrästä – mutta kaksi denaria pohjalla veti mielen matalaksi. Tokkopa löytyy moiselta eläjältä.

Ensin tonginkin ihan väärästä paikasta. Sitten vähän raottelin muita vääriä paikkoja. Sitten tarkistin kätkön koon, ja syntyi ajatus. Vot sie! Siellähän se. Huila hevonen -reissaaja pääsi uuteen kotiin ja kätköilijä laukkasi uutta virtaa saaneena kohti seuraavaa koitosta.

Musikaalinen vesiperä

Soittolistan (GC1NJ2X) ratkaisin osittain omin voimin, osittain raskaampaan musiikkiin paremmin perehtyneen elämänsulostuttajan avulla. Tyytyväisenä siis tämän kätkön kimppuun, kun kerran olen sopivasti seutuvilla.

Itse kätkö ei sitten ollut minulle ihan plug and play. Paikallistin sijainnin muutaman metrin tarkkuudella ja tutkin ne paikat joihin viitsin käteni ilman hanskoja, peilejä ym. apuvälineitä tunkea. Perusteellisempaan penkomiseen en nyt tohtinut ryhtyä, vaan otin suosiolla denarin. Tähän asiaan palataan seuraavalla reissulla paremmin varustein.

Kun nostin leuan rinnuksilta ja loin silmät ylös taivaaseen, havaitsin, että on syytä ottaa muralähtö hotellille päin ennen kuin selustaan hiipineet mustat pilvet ennättävät keskustan ylle.

Matkalle sattui vielä pari onneksi vähän helpommin antautuvaa kätköä: Kuopion Tuomiokirkko (GCMECQ) pääsi kartuttamaan kirkkokätköjeni toistaiseksi sangen vaatimatonta sarjaa ja Snellmaninpuiston (GC2RPBF) nappasin käytännössä ikkunani alta.

Noin kaksi metriä hotellin kynnykseltä käveltyäni taivaat aukenivat. Aika pestä kädet ja tilata kylmä olut.

Sen verran jäivät denarit vaivaamaan, että aamu huusi paikkopurkkia. Kipaisin ennen nukkumaan menoa katsomassa 4 ensimmäistä kirkkoa -multin (GC3DYTG) lähtöpistettä ja unenpöpperössä tein pätevänä laskelmat. Eipä tarvise aamulla kuin noukkia purkki, myhäilin tyytyväisenä.

Buutti kaiken muutti

Aamulla priorisoin pitkin hampain salikäynnin (en tosin suosittele Puijonsarvessa) ja karkasin vasta reippailun ja aamiaisen jälkeen multin perään. Kun laskemani koordinaatit yllättäen vaativat kävelemään joitakin kymmeniä metrejä vetten päällä, piti ottaa kännykkä kauniiseen käteen ja laskea uudelleen. Onneksi tuli kerrankin oltua kaukaa viisas ja otettua valokuva.

Seuraavan laskutoimituksen tulos toikin jo mukavan paljon lähemmäksi ja tennarit säilyivät kuivina logatessa. Vaan olipahan trafiikkia pätö aikaan! Oli koirankävelyttäjää, työmatkapyöräilijää, lapsukaisia lonimassa kouluun päin… pieni hetki viheltelyä, purkin palautus ja lipakasti tossua toisen eteen, ettei linja-auto jätä.

Aamun löydön siivittämänä sain vielä reissun viimeisen löydön Savilahdesta (GC63NJM). Täällä auttoi aiempien loggausten lukeminen. Löytö ei sentään ollut ihan niin puistattava kuin epäilin, mutta enpä olisi napannut kiinni, jos en olisi arvannut etsiä jotain vähän perinteisestä poikkeavaa. Hyvä lopetus tälle kätkömatkalle.

Paljon jäi Kuopioon vielä löydettävää, mm. yksi ratkaistu mysti, jonka nimeä en enää muista enkä koordinaatteja löydä, mutta tiedän, mistä loppupiste suunnilleen löytyy. Sitä kun ei tule opeteltua alusta pitäen kunnolla, niin koordinaatit ja kätkön tiedot eivät ole tallessa missään palvelussa vaan jossain paperilappusella ties missä. Tapaamisiin jälleen, kalakukkokaupunki.